alkoholismin perintö

4.02.2014 - 9:01 / KuningatarAlkoholi.




13 vastausta - “alkoholismin perintö”

  1. Mikko Kirjoittaa:

    Aloin nyt pondeeraamaan, että kuinkahan Suomen sisällissota on vaikuttanut yleisen pahan olon lisäksi joidenkin alkoholismiin. Se kun ehkä rikkoi vielä pahemmin ihmismieliä, ja joillekin korostui heidän paikkansa yhteiskunnassa jne., mikä aiheutti vähintäänkin katkeruutta.

    Mutta samalla kun yleisesti miettii sotaa ja siitä aiheutuneita traumoja, niin mä olen miettinyt, että mitenköhän sodankäyneet opettajat ja muut kasvatustehtävissä toimineet ovat sitten jotenkin heijastaneet muun muassa tuota vaikenemisen ilmapiiriä lapsiin ja nuoriin. Kun ei ole tavallaan ollut kenties sellaista ”traumatonta” vastuullista aikuista, joka pitäisi huolta jollakin tapaa.

    Mä olen itse myös kokenut joskus vahvasti sen, että mulla ei ole mitään isän tai miehen roolia (mitä nykyään kyseenalaistan ihan toisella tavalla), että arvelisin, että olisin hyvin etäinen lapsilleni, jos niitä siis olisi. Siinä kai yksi hyvä syy olla hankkimatta niitä koskaan ja ikinä, ei tule yhtä mielipahan sukupolvea lisää tähän maailmaan.

    Kun jotenkin sitä vain käsitti huonon itsetunnon kautta sen, että oma ”etäisyyden euforiani” juontuu omista vanhemmista. Eikä mitään rakkauttakaan tietty ole omissa vanhemmissa nähnyt, vain kännistä draamaa ja teennäisiä anteeksipyyntöjä, niin tulee toisinaan olo, ettei osaa itse rakastaa ja tuntea positiivisia tunteita ylipäätään. Ja sitten levittää itse samaa sukua olevaa pahaa oloa ympärilleen. :/

    Turhauttavaa, turhauttavaa, turhauttavaa.

    No niin, niin, terapiaryhmä tämä blogikin taitaa olla, hupsista.

  2. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Mikko: On varmasti ollut paljon sotilaita, jotka ovat sodan loputtua lääkinneet traumojaan alkoholilla. En ollut kuulutkaan noista piristysaineista! Ja kuten sanot, ei varmaan oo mahdotonta että kasvatusalan ihmiset ovat joillan tapaa siirtäneet sitä vaikenemista nuoriin, samaan tapaan kuin monet vanhemmat kotona.

    Mäkin oon joskus pohtinu, et jos noita lapsia tulis, siirtäisinkö heihin sen pahan olon? Se on sellainen niin salakavala asia, tuo paha olo, jonka lapsi aistii niin kovin herkästi.

    Mua ei kyl haittais jos tänne kommentteihin muodostuis pieni terapiaryhmä, hehee :p
    Oot ihana Mikko, älä koskaan lopeta kirjoittamista. Sussa on paljon hyvää.

  3. Mikko Kirjoittaa:

    Niin ja niin, talvisodan ja jatkosodan aikana käytetyt joukkojen piristysaineet ovat tietenkin voineet aiheuttaa joillekin sotilaista fyysisen addiktion, jota on sodan jälkeen pyritty korvaamaan alkoholilla. Tuli vain mieleen.

  4. Juho Kirjoittaa:

    Heroiini tuli Suomessa laittomaksi vasta 1957. Tähän mennessä oli aineelle sodissa addiktoituneet sotilaat (ns. ”puliukot”) ehtineet suurimmaksi osaksi jo tapattaa itsensä.

  5. Lapsonen Kirjoittaa:

    Moi! Halusin vaan kertoa että sun blogi on tosi hyvä ja luen sitä mielelläni vaikka suuri osa aiheista ei suoraan mua kosketakkan. Toivottavasti jatkat merkintöjen tekemistä.
    Love love ja tsemppiä <3

  6. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Lapsonen: Kiitti tosi paljon! aion ehdottomasti jatkaa merkintöjen tekemistä :‘)
    <3

  7. Hiswa Kirjoittaa:

    Heips, sori tää ei liity mitenkään tähän sarjispätkään, mut pakko sanoa että rakastan sun piirtotyyliä!

  8. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Hiswa: ihanaa että tykkäät! suurkiitos :D Yritän kehittyä koko ajan ^^

  9. Ulla Kirjoittaa:

    Hyviä oivalluksia. Ja että se juova vanhempi ei ole ainoa, joka vahingoittaa lasta.

  10. Minde Kirjoittaa:

    Siiis tä on nyt mijoona vuotta myöhässä mut täytyy sanoa et ihana blogi <3 ja et samaistun (surullisesti) kovin hyvin melkein kaikkeen !!!! t. yks tytteli Turkkuseest

  11. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Minde: Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Kiitos! :’D Haleja Turkuun<3

  12. Wispie Kirjoittaa:

    Luen tätä blogia jälleen kerran uudelleen, koska tämä on vain niin hyvä.

    Minusta tähän hellyyden antamiseen lapsille sopii hyvin sanonta ”Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa”. Jos vanhemmilla on läpi käymättä traumoja omasta elämästään, on vaikeaa taata tasapainoista elämää lapsillekaan. Näinhän se huono-osaisuus periytyy.

  13. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Wispie: Niinpääh, hyvin sanottu. Syntyy kamala kierre joka ei helposti katkea. Näitä perheitä pitäisi tukea entistä enemmän, asia joka tuskin onnistu jos sosiaalihuollosta leikataan koko ajan lisää..

    Ihanaa kun luet<3

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Heipparallaa! Täällä asustaa parikymppinen opiskelijapoloinen. Blogini sisältää pääosin terapeuttista taiteilua. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen~ kuningatar.alkoholi@gmail.com

Arkisto

Kategoriat

Linkit

helmikuu 2014
ma ti ke to pe la su
« tammi   maalis »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728