Mitä nyt taas

flashback

17.11.2013 - 19:41 / KuningatarAlkoholi.

15 vastausta - “flashback”

Mikko Kirjoittaa:
17.11.2013 - 22:26

Itse olin sen verran päättäväinen, että lähdin Turkuun sivariin ja sitten toisena välivuotena hankin Turusta työharjoittelupaikan ja ekan asuntoni. Mutta kaikilla vaan ei siihen ole mahdollisuutta ja tuollaiset hypyt eivät aina onnistu.

Mutta omalla tavallaan entistä enemmän tuntuu, että olen vain paennut ja siksi tahtoisinkin lähteä pois. Tajuamatta kunnolla sitä, että se olisi pakenemista taas, eikä kotia voi koskaan olla siellä, minne pakenee. Mutta ehkä se paetessa löytyy kuten ne ihmisetkin, joita pitää perheenään ja ystävinään.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
17.11.2013 - 22:38

Vau, se vaatii kyl rohkeutta lähtä pois tolla tavalla! aivan mahtavaa Mikko :D Mua pelotti ihan hirveesti muuttaa pois, mut se oli vaan pakko tehä. Tuntui nololta koska olin sillon jo kuitenkin 20v ’aikuinen’, ei sais muka enää pelätä, heh.

Kyllä mäkin haluun uskoo, et me tällä pakomatkalla vielä löydetään kotimme.

Kivaa kun kerrot tarinaasi :)
*hali*

verna Kirjoittaa:
19.11.2013 - 18:53

Vanhemmat joilla on alkoholiongelma voi kyl nujertaa täysin. Nuorempana itsekin menin kaueammaks opiskelemaan, tosin en äidin takia tuolloin. Palatessa asiat meni sen verran huonoksi äidin ja mun välillä, että tajuttiin isän kanssa etten voi pysyä saman katon alla sen kanssa, etenkään masentuneena.
Joskus on ihan ok ”paeta”, etenki jos oma mielenterveys alkaa heittää kuperkeikkaa kun vaan jää jumittaa samoille raiteille.

Voimii sulle.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
19.11.2013 - 19:00

kiitos kun jaoit kokemuksiasi verna, näitä on aina kiva lukea :)

paljon voimia sullekin *hali*

Vili Kirjoittaa:
19.11.2013 - 20:51

Itse ”karkasin” kotoa kun mun ahdistus rupes olee jo monta kuukautta TOSI pahana eritoten mun isän takia. Vaikka se oli vaikeeta koko homma ja rankkaa eritoten siinä mielentilas niin en oo katunu päivääkään. Silti nyt kun koittaa muistella mitä niihin aikoihin tapahtu niin ei muista ko vaa sen et ahdisti aina.. Kai se jatkuva ahdistus ja jo reipas fyysinenkin oireilu siitä ”vei” kaik muistot siltä ajalt.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.11.2013 - 9:29

Hei Vili-rakas! Mulle tuli sun viestistä mieleen Maya Angeloun sanat: ”Ihmiset saattavat unohtaa mitä teit heille, mitä sanoit heille, mutteivät koskaan sitä tunnetta, jonka sait heissä aikaan”
Olen itsekin unohtanut paljon rumia asioita, mitä mun äiti on tehnyt ja sanonut mulle, mutten sitä ahdistusta ja surua joka näistä teoista syntyi. Mahtavaa että pääsit muuttamaan pois. En itsekään ole hetkeäkään katunut muuttoa, vaikka rankkaahan se oli.

Suukko&hali<3

johmu Kirjoittaa:
20.11.2013 - 19:27

allekirjoitan ton ahdistuneisuusjutun ihan täysillä. itelläni oli masennus ja ahdistuneisuus viime syksystä kesään niin paha, että en muista siltä ajalta juuri mitään. kuljin vaan sumussa koko ajan ja kaikki näytti ihan kirjaimellisesti tosi pimeältä vaikka aurinko olisi paistanut ihan täysiä. samaistun myös tohon tyttökullat -juttuun. katottiin kavereiden kanssa muumeista sitä jaksoa, kun muumimamma ja -pappa lähtee sinne luolaan ja jättää muumipeikon yksin. pienenä se ei tuntunut juuri miltään, mutta nyt tulikin ihan sairas ahdistuskohtaus jonka vuoksi pääsin parin viikon ajan sängystä ylös vaan juuri ja juuri (mun ahdistus johtui aika pitkälti siitä että mulla oli sillä hetkellä aikomus muuttaa silloisen poikaystävän perässä ihan toiselle puolelle suomea, ja ajatus siitä että olisi niin kaukana vanhemmista tuntui ihan hirveeltä). mitään ei oikein voinu tehä kun kaikki tuntu niin pahalta ja aiheutti ahdistusta. näin jälkeenpäin voi vaan miettiä että miten ihmeessä pystyi olemaan niin ihmisraunio.

ps anteeksi kun kirjoitun tällaisen raamatunpituisen kommentin :D

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.11.2013 - 20:20

Hei johmu-rakas :D Mulle saa kirjoittaa vaikka kokonaisen trilogian jos juttua riittää.
Lohduttavaa kuulla, etten oo ainoo joka on kokenut tälläistä. Mä taidan muistaa ton muumi-jakson, on varmaan tuntunu tosi kauheelta kattoo sitä ahdistuksen harmaiden lasien läpi. Pelottavaa, miten aivot voi heittää näin rajua kuperkeikkaa välillä.
Kiitos tosi paljon kun kerroit kokemuksistasi :3
Voimia sulle ja iso hali<3

nirrin Kirjoittaa:
21.11.2013 - 10:16

itekin joskus itkin conan obrienia katsoessani että toi kuolee mun elinaikanani jos en itse ensin tee itsselleni mitään tms. Isäni kuoli yllättäen kun olin 8v ja siitä jäi kamala pelko muiden kuolemasta ja siitä että jään yksin. äitini myös alkoi dokaamaan kuten sinunkin eikä se auttanut yhtään.
/avautuma

nirrin Kirjoittaa:
21.11.2013 - 10:20

äitini ei juo enää yhtä paljon kuin ennen mutta käyttää kuitenkin psykologista kiristystä ja syyllilstää etenkin nyt kun muutin takaisin samaan kaupunkiin. en kuitenkaan voi päästää irti koska pelkään että hän kuolee eikä minulla ole sisaruksia tai muita eli olisin täysin yksin…

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
21.11.2013 - 14:48

Hei nirrin!
Tuo sun tilanne on mulle turhankin tuttu. Mäkin pelkään kauheesti et mun äiti kuolee (ja tää kuolemanpelkohan on muutenkin erityisen vahva meidänlaisissamme) Sen takia musta tuntuu, et mun pitäis yrittää viettää paljon aikaa äidin kaa ja jotenkin yrittää pelastaa se tai jotain, vaikka järki sanoo et se on typerää.

Voin vaan kuvitella kuinka pelottavaa susta on ollu menettää isäs noin pienenä. Ja jäädä sit ryyppäävän äidin armoille. Älä tunne syyllisyyttä, jos et koe olevasi kykenevä päästämään irti äidistäs. Mäkään en vielä pysty siihen. Ei se tee meistä heikkoja, me ollaan vaan ihmisiä.
Kiitos kun avauduit<33 paljon lämpimiä haleja sulle

Leviathan Kirjoittaa:
21.11.2013 - 11:10

On hienoa, että löytyy sinunlaisiasi ihmisiä, jotka omaa elämänkokemustaan julki tuoden antavat muillekkin samaa helvettiä kokeville toivoa ja rohkaisua tehdä samanlainen elämänmuutos, irtautua raastavasta ja tuhoavasta elämäntilanteesta ja ottaa oma elämä hallintaan, ns. omiin käsiinsä.

Itsekkyyttä tilanteen muuttaminen vaatii. Se vaikuttaa sivustakatsojista jopa läheisten hylkäämiseltä. Mutta se on tehtävä, jos haluaa itsensä pelastaa, ja omaa elämäänsä hallita ja ohjata omaan suuntaansa.

Olet varmaankin kuullut tämän useastikkin, mutta sanon tämän silti sinulle ja muille tätä blogia lukeville kohtalotovereille ja sisarille;

Me juoppojen lapset emme ole syyllisiä siihen että jeppe tai jeppetär ryyppäävät vuodesta toiseen itseään tuhoten. Me emme syyllisty mihinkään moraalisesti tuomittavaan tekoon jättäessämme juopot juomaan omaa olemassaoloaan kurjemmaksi ja lähtiessämme rakentamaan ja eheyttämään omaa elämäämme, halliten lopultakin itse tulevaisuutemme suunnittelua, ihan itse.

Alkoholistia ei kukaan muu pelasta kuin hän itse. Alkoholisti ei tajua tilaansa ennenkuin hänet on pari kertaa elvytetty kuoleman rajoilta takaisin elämälle ryyppäämisestä johtuvan alkoholimyrkytyksen takia.
Jokut eivät tajua silloinkaan, valitettavasti.
Mutta sekään ei ole meidän syytämme.

Toivoen valoa elämäsi polkuun,

Leviathan

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
21.11.2013 - 14:32

Aamen!! Juuri näin se on, Leviathan.
On vaikeaa päästää irti, ja se vaatii todella paljon voimia ja rohkeutta. Jossain vaiheessa se vaan täytyy tehdä. En missään nimessä toki halua syyllistää ketään, joka ei koe pystyvänsä ottamaan välimatkaa alkoholisti-läheiseen. Me emme ole tätä tilannetta itsellemme aiheuttaneet, ja teemme vain sen mihin kykenemme. Kuljetaan askel kerrallaan. En itsekään ole päästänyt vielä täysin irti. Vastailen edelleen äitini kännipuheiluihin ja huolestun hänen puolestaan jne. Ei se tee musta tai kenestäkään huonoa ihmistä.

Kiitos ihanasta viestistäsi ja paljon voimia sulle<33

Twi Kirjoittaa:
28.11.2013 - 18:31

Mä olen jonkin aika haahuillut JUURI tuollaisen epätodellisen udun keskellä. Olen googletellut \sumuinen epätodellinen olo\-tyylisillä hakusanoilla, kun olen ollut ihan epätoivon partaalla, mikä tämä juttu nyt on.. :D Mutta vanhat tututhan sieltä taustalta löytyy -yleistynyt ahdistuneisuus/paniikkihäiriö/masennus.. Tuntui jotenkin lohdulliselta, kun joku toinen tiivisti sen käsittämättömän olotilan muutamalla sanalla ja kuvalla. Kiitos siitä! Ja kiitos vertaistuellisesta blogistasi ylipäätään <3 Samaistun todella moneen asiaan, koska olen itsekin elänyt lasisen lapsuuden alkoholisti isän varjossa. Ihailen sun kykyä kertoa niin paljon muutamilla kuvilla ja lauseilla. Ilmaistakseni itse saman määrän asiaa kirjoittelen tällaisia kilometri eepoksia.. Siinä kun mä tarinoin "Plaaplaplaplaaaplaplaplaaa" sulla on kuva ja yksi "pla" ja se onkin sillä sanottu ja mä olen ihan "NIIN JUST, NOIN SE ON!!" :D Kaikkea parempaa sun huomisiin ^^

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
28.11.2013 - 21:10

Voi vitsit Twi! :’D Olipa ihana kommentti. Kiitos todella paljon, vau, musta välillä tuntuu että mä vaan höpöttelen täällä omiani ja kirjotan tosi epäselkeesti eikä kukaan kuiteskaan tajuu mitään. Mutta onpa kivaa, että jotkut saa näistä sarjiksista lohtua. Me taidetaan olla loppujen lopuksi aika samanlaisia me alkkareiden kasvatit, heh.
Kiitos vielä kerran! :D Paljon voimia ja oikein iso hali sulle<33

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus