Mitä nyt taas

normi

7.08.2016 - 12:15 / KuningatarAlkoholi.

16 vastausta - “normi”

Surusumu Kirjoittaa:
7.08.2016 - 13:11

Siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi kommentoinut… Mutta seuraan aktiivisesti blogiasi ja hyvää kommenttikeskustelua. :)

Itsekin koin monesti luokkakaverieni luona vieraillessani käyväni toisessa todellisuudessa. Oli aina coca colaa jääkaapissa ja jäätelöä pakkasessa, lapsella leviksen farkkuja jne, ja vielä kaikista ihmeellisempänä rakastavat ja hyvät välit vanhemmilla keskenään ja vanhemmilla ja lapsella.

Häpesin vanhempiani enkä minäkään koskaan tuntenut, että me olisimme oikea perhe. Emme varsinaisesti olleet köyhiä, äitini kun kävi töissäkin, mutta lasten kalliisiin vaatteisiin ei tuhlattu rahaa (halpoja kyllä sain uusinakin), ja ”perheemme” ilmapiiri oli karmivaa.

Mutta meillä oli piano, tyylikäs tummanruskea. Äitini soitti sitä usein perjantai- ja lauantai-iltaisin ja lomillaan, helvetin kännissä tietenkin. Edelleen aina kun kuulen Für Elisen, mieleen tulee ahdistavat muistot lapsuudesta. :D

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
7.08.2016 - 18:14

@Surusumu: Kivaa nähdä sua täällä kommenteissa taas :D Ei mekään onneksi oltu rutiköyhiä; perustarpeet oli hoidossa ja saatiin joskus jätskiäkin; ei siis jääny traumoja siitä ettei koskaan saatu gameboyta. Kuten sanoit, nimenomaan vanhempien käytös oli se mikä eniten suretti. Turvallinen kasvuympäristö oli se mitä eniten kaipasin.

Piia Kirjoittaa:
10.08.2016 - 22:59

Meillä mummo piti huolen siitä, etten jäänyt materiaalisesta puolesta vaille vanhempien ongelmista huolimatta. Kavereiden luona ihailin sitä, kuinka luontevasti lapset ja vanhemmat puhuivat toisilleen ja toisaalta ihmettelin, kuinka muiden lasten piti kysyä kaikkeen mahdolliseen lupa.

Aikuisiällä törmäsin ihan yllättäen kuvaamaasi ilmiöön, kun maalle muutettuani kutsuin lapsen päiväkotikaverin kylään. Mukana tullut äiti oli kovin vaisuna, ja heillä vierailtuani tajusin, että tiivis kirppissisustettu kerrostalokotimme täytyi näyttää todella köyhältä verrattuna heidän viimeisen päälle sisustettuun omakotitaloonsa, joka maalla on normi. Helsingissä kotimme olisi ollut ihan tavallinen. Tuli kiire vaihtaa rivariin, etteivät lasten kaverit näyttäisi niin vaivautuneilta. Olen aina kuvitellut, etten ole yhtään materialisti, mutta nähtävästi yhteisön paine vaikuttaa. No, edelleen on silti tiiviit neliöt ja kirppissisustus.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
12.08.2016 - 12:00

@Piia: Oho, tuota en tiennyt maalaiselämästä :D Onpa jännää. Oon kyl huomannu joskus pikkupaikkakunnilla käydessäni että monella nuorella on viimeisen päälle merkkivaatteet ja asusteet. Ehkä siellä on tärkeä murtaa myytti ajasta taakse jääneistä ’junteista’, kun taas kaupungin asukkaiden oletetaan olevan jo valmiiksi tyylikkäitä heh.

Muikku Kirjoittaa:
11.08.2016 - 19:20

Jännää huomata , että muillakin on ollut tällaisia toinen todellisuus-kokemuksia lapsena! :D

Itse elin pitkään eräänlaisessa kuplassa, sillä pienenä kuvittelin, että kaikki elävät samanlaista arkea: kaikki ostetaan kierrätettynä, lahjoja saa korkeintaan kaksi kertaa vuodessa ja asutaan lähiössä kerrostalossa. Myöhemmin aloin huomata, että luokkakavereille pianotunnit, ratsastukset, karatet,kiekkoharkat ja viikkorahat olivat arkipäivää ja vuotuiset lomamatkat aurinkorannoille päivänselvyys! :D

Ehkä köyhempi lapsuus on opettanut siihen, ettei kaikkea voi pitää itsestäänselvyytenä… :’)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
12.08.2016 - 12:16

@Muikku: Sepä. Kyl vähävaraisuus on opettanut paljon ja tehnyt kiitolliseksi. Köyhän mentaliteetti tosin taitaa säilyä läpi elämän; muhun iskee kauhee syyllisyyden tunne aina kun haluan ostaa jotain kivaa, vaikka siihen olisikin nykyään varaa :’)

J Kirjoittaa:
16.08.2016 - 22:46

Mulla oli lapsena aika samanlaiset ulkoiset puitteet (vaatteet ja useimmat tavarat, vaikkakaan ei harrastuksia) kuin muilla, mutta tuo kavereiden luona käyminen oli kyllä aina yhtä ihmeellistä. Muistan parhaan kaverini äidin, joka oli aina ystävällinen ja sen isänkin, joka ratkoi sisarusten välisiä riitoja (mikä olisi meillä ollut aivan ennenkuulumatonta). Ihmettelin myös sitä, miten kavereiden vanhemmat kyselivät multa kuulumisia ja asioita, mistä ei kotona juurikaan kysytty eikä kysytty myöskään kavereiden kuulumisia, jos sellaisia toi kylään. Äiti antoi aina ymmärtää, että oli aivan hirveä vaiva, jos kavereita tuli kylään. Ja mua hävetti aina eniten, kun se kovaan ääneen kirosi tätä ”saatanan paskaa” alakerrassa, samalla kun yritin keksiä kavereiden kanssa tarpeeksi äänekästä tekemistä yläkerrassa, jotta sen mesoaminen ei kuuluisi.

Heh, näin aikuisena on jotenkin surkuhupaisaa (mutta samalla kivuliasta) miettiä näitä juttuja ja sitä, miten toisten vanhemmat tuntui ottavan enemmän huomioon kuin omat.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
19.08.2016 - 21:07

@J: Hui joo, meidänkin äiti aina kirosi siellä alakerrassa, se hävetti ihan hirveesti. Piti tosiaan sit keksiä tuota äänekkäämpää tekemistä :’D

s.s Kirjoittaa:
18.08.2016 - 19:34

Tämä on kuin suoraan omista ajtuksistani!

Lapsuudessani suurin osa kavereistani asui rivi-/omakotitaloissa, kävi harrastuksissa, oli nätisti sisustetut huoneet, istutttiin yhdessä ruokapöydässä syömässä, ylipäätään elettiin sellaista elämää jota itse sai kokea vain vierailessa kavereilla tai näki tv;ssä.
En osannut oikeastaan olla kateellinen materiasta, oli mukavaa vierailla sellaisissa paikoissa joissa oli sellainen ”oikean perheen” tuntu.

Lapsuudessa koettu vähävaraisuus jättää jälkensä. juurikin mainitsemasi alemmuuden tunne, sekä itselläni esiintyy myös jatkuvaa ahdistusta raha-asioista, laskujen maksamisesta yms. vaikka tienaankin ihan hyvin ja elämiseen on varaa.

Kiitos tästä blogista,olen samanlaisista taustoista kotoisin, onnistut hyvin kuvaamaan ajatuksia ja kokemuksia joita itse pyörittelen myös päässäni. Tuntuu että en olekkaan ihan yksin, täysin kelvoton ja epänormaali.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
19.08.2016 - 21:13

@s.s: Kiitos itsellesi kun luet! Toivottavasti ahdistus raha-asioista helpottaa ajan kanssa :) Itse olen nykyään vähän armollisempi itselleni sen suhteen.

Pinjaliini Kirjoittaa:
19.08.2016 - 16:05

Olen seurannut blogiasi jo pitkään. Vaikka oman äitini alkoholisoituminen alkoi \vasta\ kun olin yläasteella, monet asiat osuu ja uppoaa. Kiitos sinulle, kun puet sarjakuvien muotoon ajatuksia, jotka liian moni jakaa. :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
19.08.2016 - 21:15

@Pinjaliini: Kiitos kun luet Pinjaliini! Läheisen alkoholismi voi olla traumaattista alkoipa se milloin tahansa. Paljon tsemppiä ja haleja :’)

Kanerva Kirjoittaa:
31.08.2016 - 12:14

Löysin vasta nyt blogisi ja voi kuinka terapeuttiselta se tuntuukaan. Kaikki ne tunteet, joita olin ajatellut olevani vain omassa päässäni, löytyivät hienosti sarjakuvistasi ja saivat kyyneleet valumaan poskilleni. Itse haluaisin valottaa omaa taustaani sen verran, että perheemme on aina taloudellisesti voinut hyvin, kiitos isäni työn. Jotta tällainen taloudellinen riippumattomuus oli mahdollista, se tietysti vaati isältäni kovaa työntekoa ja paljon poissaoloja kotoota. Vietin siis paljon aikaa kotona masentuneen ja alkoholisoituneen äitini kanssa, ja vaikka ulospäin kaikki näytti kadehdittavalta, todellisuus perheen sisällä oli painajaismaista. Nyt parikymppisenä kärsin voimakkaista ahdistuksen ja arvottomuuden tunteista, jotka luultavasti kumpuavat lapsuuden tukehdutetuista tunteista, vihasta ja surusta. Omaa paikkaa on vaikea löytää ja oma riittämättömyys valtaa usein mielen.

Lapsena oli aina pakko olla se \reipas\ perheenjäsen, jottei aiheuta enää yhtään enempää harmia muille. Tämän osan tarinastani halusin sanoa vain sanoa siksi, että vaikka kulissit näyttäisi olevan kunnossa, siellä taustalla saattaa olla todella yksinäisiä sieluja ja onnetonta perhe-elämää ja yhtä lailla häpeän tunteita. Meillä tavaralla pyrittiin täyttämään rakkauden puutetta, mutta kavereita oli todella noloa tuoda kylään, kun aina sai selitellä äidin käyttäytymistä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.09.2016 - 16:52

@Kanerva: Voi Kanerva, ihanaa että löysit tänne. Anteeksi kun kesti vähän aikaa vastata; olen ollut matkoilla. Tuntuu aina mahtavalta kun joku sanoo, että blogini on terapeuttinen. Erittäin tutunkuuloinen tarina; meilläkin isä tosiaan matkusti paljon työn perässä ja lapset jäätiin sitten kotiin masentuneen ja alkoholisoituneen äidin ’armoille’.

Ja juuri näinhän se on; ei se todellisuus ole aina sitä miltä se näyttää…Kulissit ovat muuten seuraavan sarjakuvani aihe.

ikävää että sinäkin joudut näiden tunteiden kanssa painimaan. Tooodella paljon voimia ja lämpöä alkavaan syksyyn.

Piia Kirjoittaa:
1.09.2016 - 9:09

Täällä esitellään valokuvanäyttelyä, jossa on kuvattu syrjäytyneiden koteja: http://yle.fi/uutiset/elama_hukkui_ongelmiin__valokuvaaja_tallensi_syrjaytymisen_karmeuden/9128848 .

Minun lähipiirissäni yksi rajakohta on ollut lakanoiden käyttö: kun ei enää välitä itsestään sen vertaa, että laittaisi sänkyyn lakanat. Tai sitten niitä ei jaksa vaihtaa, vaan ne putoavat lopulta riekaleina lattialle. Eilen juuri ilmoitin äidilleni, että nyt laitat lakanat sänkyyn, minkä hän sitten tekikin. Pussilakanoita ei vain ollut helppo löytää, kun kaapit oli tungettu täyteen kaikkea muuta.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.09.2016 - 17:02

@Piia: Huh, todella pysäyttävää. Onneksi meillä ei olla menty noin pitkälle (vielä?). Mutta en siis todellakaan ihmettele, että monet mt-ongelmaiset/riippuvaiset ihmiset eivät jossain vaiheessa vaan välitä enää ja ’luovuttavat’ kaiken suhteen.

Kiitos kun jaoit linkin!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus