Mitä nyt taas

pinokkio-syndrooma

2.03.2016 - 10:32 / KuningatarAlkoholi.

20 vastausta - “pinokkio-syndrooma”

tyyppi Kirjoittaa:
2.03.2016 - 11:43

Tosi hyvää tekstiä. Vaikka toi on oikeasti aika helppo ymmärtää ja yksinkertainen juttu, niin sitten kun kuulee sen toisen suusta/ kirjoittamana niin sen sitten oikeasti tajuaa.
Mulla oli nimittäin yläasteella kaveri, jolla oli vaikeaa kotona ja huomasin hänen valehtelevan, mutta ihmettelin vain miksi hän teki niin ja nyt kun luin tekstisi, niin tajusin oikeasti miksi hän teki niin. Hän halusi peitellä kuinka tylsää ( ja rankkaa) hänen elämänsä oli. Hän usein kesäloman alkaessa kertoi kuinka hän lähtisi reissuun ulkomaille viikoiksi ja sitten kun hän tuli (muka) takaisin, hänellä ei ikinä ollut mitään valokuvia näyttää paikoista tai tuliaisia (kerran sain jonkun pienen nallen, mutta se ei vakuuttanut minua ja aloinkin epäillä hänen juttujaan).
Kerran hän kuitenkin myönsi minulle, että hän kahdehti minun elämääni, koska se oli niin normaalia ja tavallista, ihmettelin silloin mitä hän tarkoitti, mutta nyt ymmärrän.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
2.03.2016 - 14:40

@tyyppi: Hei kiitti :D Joo, yksinkertaisissakin jutuissa on usein monta kerrosta, joten niistä voi olla vähän vaikea saada otetta (tätäkin tekstiä piti miettiä aika kauan). Hienoa jos pointin tajuaa tästä.

Tosi kivaa, että osoitat myötätuntoa tätä kaveria kohtaan. Ei ihmiset aina valehtee ’silkkaa pahuuttaan’ (toki on eri asia, jos joku valehtelee manipuloidakseen ja satuttaakseen toista jne. Sitä ei voi puolustella). Mutta monelle ihmiselle valheet vaan ovat sellainen..puolustusmekanismi.

Elkku Kirjoittaa:
2.03.2016 - 16:30

Mulla oli aikoinaan ihan sama juttu, aloin pyrkimään siitä irti siinä 18 vuotiaana ja nyt 23 vuotiaana yhä saatan valehdella kun hätäännyn uusien ihmisten seurassa mutta muuten olen päässyt siitä hyvin eroon.

Olen miettinyt sitä että miksi tuli kerrottua tarinoita ja valeita, esimerkiksi ihmisistä joita ei edes tunne tai muuta ”jännää”. Kai se jotain sellaista on ollut että haluaa varmistaa että on muiden mielestä kiinnostava ja etteivät he hylkää niin kuin omat vanhemmat teki.

Tää on muuten eka kerta kun kommentoin, tykkään sun blogista paljon :3 Löysin tämän joskus vuosi sitten ja luin kaikki sarjikset kerralla kyyneleet silmissä hokien ”niinpä, just noin mullakin, joo!!” :’D

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
2.03.2016 - 20:45

@Elkku: Sepä. Niin monen valheen tarkoitus oli vaan viihdyttää ihmisiä, ylläpitää niiden mielenkiintoa :D Siks ne sepitykset vaikuttikin niin harmittomilta, niiden tarkoitus oli ’hyvä’ eikä ne satuttanut ketään.

Tosi kivaa että kommentoit!<3 jee wohoo :D

Tiitu Kirjoittaa:
2.03.2016 - 20:40

Tutulta kuulostaa. Alkoholistivanhempikin valehteli ja vääristeli kaikkea koko ajan, joten sieltä sen lapsena oppi ettei totuudella niin olekaan väliä. Lisäksi alkoholistille piti valehdella, totuuden kertomisesta olis monesti voinut saada selkäänsä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
3.03.2016 - 13:58

@Tiitu: Alkkarivanhemman antama esimerkki ehdottomasti vaikuttaa lapseen :| Plus totuuden puhumisesta rangaistiin kotona jotennn..

Piipula Kirjoittaa:
6.03.2016 - 10:36

Tämä oli koskettava kuvaus jälleen siitä miten lapsi mukautuu, muovautuu ja joutuu selittämään itseään ja perheen todellisuutta joksikin aivan muuksi. Eli yrittää kaikin mahdollisin tavoin suojella ja suojautua. Kamalaa, että lapsi ei saa kokea olevansa kiinnostava ja haluttu omana itsenään. Hienoa, että olet jaksanut tätä asiaa käsitellä. Valehteleminen on minullekin tuttua koska meilläkin oli perhesysteemissä ongelmia, vaikka vanhemmilla oli alkoholin sijasta elämää pyörittävänä tekijänä uskonto. Ilmiössä on kuitenkin samoja piirteitä.

Aloitko koskaan itse uskoa kertomuksiisi ja valheisiin vai olitko selkeästi niistä erillään itse?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.03.2016 - 22:50

@Piipula: Voih, harmi, että sinullakin on samantyyppisiä kokemuksia. Ja juu, jossain vaiheessa en ollut enää varma, olivatko jotkut tarinat totta vai ei. Minulle kehittyi feikkejä muistoja, ja oikeasti halusin tarinoideni olevan totta..

J Kirjoittaa:
6.03.2016 - 16:43

Muistan, että lapsena opin valehtelemaan, kun äiti/isä kysyi esim ”no mitä se nyt taas sanoi musta” tai ”ei kai se vain antanut sulle rahaa” (äiti oli yleensä hyvin katkera siitä, jos sain isältä rahaa kotitöiden tai muiden askareiden tekemisestä). Valehtelu oli yleensä parempi vaihtoehto kuin totuuden kertominen, ja kun itsestään kertoi mahdollisimman vähän, oli vähemmän sellaista mitä äiti pystyi käyttämään aseena minua vastaan, jos tuli riitaa. Nyt kun mietin, en edes muista koska viimeksi olisin puhunut äidille 100 % totta.

Aikuisena nää valehtelujutut liittyy yleensä enemmän sellaiseen, että jätän jotain kertomatta tai kerron vähän sinnepäin. Varsinkin noita lapsuuden juttuja ja syitä siihen, miksen ole vanhempien kanssa väleissä tulee siloteltua, kuin myös esimerkiksi omaa terapiassa käyntiä tai masennusta (niitähän ei usein ole olemassa lainkaan..). Musta tuntuu usein, että kerron ”eri versioita” itsestäni enkä yhtään osaa sanoa, millaisen kuvan ihmiset lopulta saavat (enkä aina muista, minkä version olen kertonut kenellekin). Ja jos kerran tarjoaa sen tarinan, jossa on eniten aukkoja (eli kertoo niitä näitä jättäen tärkeät jutut sanomatta), sillä tiellä on usein pakko jatkaa sen ihmisen kanssa aina…. huooh.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.03.2016 - 23:00

@J: Jepp, kuulostaa oikein tutulta. Itsesuojelua parhaimmillaan. En itsekään edes aikuisena uskalla (taikka halua) puhua asioistani äidille. Muidenkin ihmisten kanssa on tietty vaikeaa, kehen voi luottaa, millaisen kuvan uskallan antaa itsestäni, mikä miellyttäisi juuri tätät ihmistä eniten…huoh tosiaankin.

random Kirjoittaa:
7.03.2016 - 12:48

Hei, vaikkei omaan lähipiiriin kuulukaan alkoholismia onneksi haluan silti kiittää sinau blogistasi. Minusta tuntuu että erityisesti tämä merkintä sopii minulle hyvin itsekkin vaikea taustaisena.

Itsellä on ollut tapana selitellä kuinka kaikki oikeasti on tosi hyvin ja aivan mahtava perhe ja muuta. Monista merkinnöistäsi kuitenkin tunnistan itseni ja tajuan kuinka risririitaisia ja vaikeita asioita omassakin perheessä on ollut. On myös pelottavaa kun joskus onnistuu huijaamaan itseäänkin ja kehittämään valheellisia lapsuusmuistoja.

Kiitos siis blogistasi, se antaa varmasti paljon monille. Tsemppiä myös sinulle, omat itsensä etsiminen on vaikeaa kun kokoajan aivot sanovat että ei pitäisi mieluummin olla toisenlainen ja tärkeintä on että kaikki pitävät minusta.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
8.03.2016 - 17:29

@random: Kiitos! Olipa mukavaa että pistit kommenttia :) On aina jännää huomata, miten eritaustaiset ihmiset samaistuvat näihin sarjiksiin.

Ikävää, että teilläkin on ollut vaikeaa kotona. Just tuo valheellisten muistojen kehittäminen…se on tärkein syy miksi haluaisin päästä valehtelusta eroon. Se sekottaa päätä liikaa pitkällä aikavälillä.

Jatkakaamme itsetutkiskelua ja itsemme löytämistä :) Kyllä kaikki selviää aikanaan, ihan varmasti. Haleja!<3

Maj Kirjoittaa:
7.03.2016 - 18:32

Kyllä, samaistun. Samaistun ihan täysin. Samaistun teksteihisi muutenkin. Minulla oli nyt jo edesmennyt alkoholisti-isä.. Äidilläni taasen on persoonallisuushäiriö, on muutenkin tunnevammainen. Mikä kombo.. Oikea lottovoitto.

Elämä on paskaa näillä korteilla, ja olen itsekin huomannut samoja piiretitä itsessäni vanhemmiten. Valehtelen myös edelleen varsinkin humalassa – joten en oikeastaan juo enää.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
8.03.2016 - 17:44

@Maj: Voi että, miten elämä voi ollakaan niin epäreilua. Olet kyllä todellinen selviytyjä! (Kunpa meillä olisi ollut hyvä lapsuus, jonka olisi voinut vaan elää ja josta ei olisi tarvinnut ’selviytyä’). Paljon voimia sulle jatkossa, muista olla armollinen itseäsi kohtaan!

Uskollinen lukija Kirjoittaa:
13.03.2016 - 22:01

Hienoja sarjiksiasi lukiessa on monesti tullut mieleen, ettei meitä kommentoijiakaan tarvitsisi miellyttää olemalla samaa mieltä jokaisen kanssa. Kyllä meillekin saa sanoa, että Ei, en ole yhtään samaa mieltä kanssasi! ;)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
13.03.2016 - 22:03

@Uskollinen lukija: No en oo kyl yhtään samaa mieltä; kyllä asiat pitää yrittää nähdä myös muidenkin näkökulmasta ja joskus on hyvä tehdä myönnytyksiä :|

(haha joo on kyl totta etten mielellään sano lukijoille hirveesti vastaan :D en haluu et kellekään tulee paha mieli)

Marja Kirjoittaa:
22.04.2016 - 6:32

Yksi rohkeimmista postauksistasi.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
25.04.2016 - 7:09

@Marja: Kiitos!

EnOle Kirjoittaa:
10.08.2016 - 9:15

O_O Ei ehkä pitäisi enää pelätä, että on mitään ihan yksin kokenut, mutta silti yllätyin tästä sarjakuvasta. Hassuinta on, etten ikinä ole hyväksynyt valehtelua moraalisesti, vaikka se olikin päivittäistä. Kai siinä tuli ihan yhtä paljon itsellekin lapsena valehdeltua? Oli kai pakko, ettei todellisuus iskenyt aivan päin näköä.

Aikuisena, kun on käsitellyt terapiassa lapsuutta on kadonnut valehtelun tarve… Sitä on myös ollut kamalan vaikea yrittää myöntää itselleen, että on valehdellut niin paljon. Tosi lohduttavaa jotenkin huomata, että se on jonkun muunkin käyttämä puolustuskeino ollut. <3 Kiitos

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
12.08.2016 - 11:50

@EnOle: Khyllä, samaa on kokenut moni! Itselleen tuli varmaan valehdeltua eniten; itse en edes kokenut että valehtelin, se oli vain ’totuuden värittämistä’ :D

Hyvä että terapiasta on ollut apua<3

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus