Mitä nyt taas

..:….:.:..

5.06.2014 - 9:36 / KuningatarAlkoholi.

14 vastausta - “..:….:.:..”

Hooam Kirjoittaa:
5.06.2014 - 12:02

Itsellänikin on ollut aina välillä parin vuoden aikana eräänlaisia tietoisuus-kohtauksia siitä, kuinka ruumis ja mieli on ikään kuin kaksi erillistä todellisuutta. Ne ovat hyvin ahdistavia hetkiä, jolloin meinaan kyseenalaistaa koko persoonani… Nyt olo on kuitenkin paljon kokonaisempi. Tietysti minulla on epäilyksen hetkiä, mutta olen opetellut sivuuttamaan ne.
Toisinaan, keskustellessa toisten ihmisten kanssa huomaan lipuvani jonnekin ajatusten tasolle, enkä osaa keskittyä siihen, mistä keskustellaan, miksi ja kuka minä oikeastaan tässä tilanteessa olen. Jos näen peilikuvani, tilanne on entistä ahdistavampi.
Silloin yritän vain tarrautua hetkeen kaksin käsin kiinni, haen fyysistä kontaktia toisista ja korostan itselleni, mitä nyt juuri tapahtuu. Avaan suuni ja höpötän niitä näitä, annan sisäisen puheen muuttua ulkoisiksi sanoiksi. Halaan jotakuta, puristan pöydänkulmaa, keskityn hengittämiseen. En ole aivan varma onko tapani reagoida kovinkaan psykologisesti terveellinen, mutta se tuntuu auttavan jonkin verran. Myös fyysinen toiminta (alan järjestellä tavaroita tai muuta vastaavaa) ja ajatusten keskittäminen johonkin muuhun (pyydän ihmistä toistamaan, mitä hän sanoi, prosessoin sitä ja eläydyn keskusteluun täysin voimin) näyttäisi auttavan pysymään hetkessä kiinni.
En ole aivan varma, johtuuko tämä alkoholismi-taustastani vai jostain muusta… Minulle tuli vain suuri tarve jakaa ajatuksiani – on lohduttavaa kuulla, että jonkintapainen ”drifting away” tapahtuu muillekin kuin vain minulle. Ehkä se on jonkinlainen puolustus-mekanismi, minkä avulla me suojaudumme lapsuutemme kaltaisilta ahdistuksen aiheuttajilta, ettei meidän tarvitsisi kokea epävarmuutta, mikä aiheutuu toisista ihmisistä.
En tiedä, ajatusvirtaa oli tämä, sainpahan jotain kirjoitettua, lälläspöö.

Ihana kuningatar, toivon sinulle valoisaa ja lämmintä kesää ♥ Et ole yksin.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.06.2014 - 22:08

@Hooam: Onpa paljon samanlaisia kokemuksia! Itsekin yritän tälläisten hetkien aikana ’tarrautua todellisuuteen’: koskettelen rakennuksia, kukkia, puita, ikään kuin varmistaakseni että minä todellakin olen tässä ja nämä asiat ympärilläni todellisia. Ahdistus ja dissosiaatio laskevat usein paksun sumuverhon itseni ja todellisuuden väliin.

Jätät ihanan pitkiä kommentteja<3 Upeaa kesää myös sinulle, rakas Hooam!

Hooam Kirjoittaa:
5.06.2014 - 12:03

Voi kamala kun tuli pitkä saarna! Anteeksi :/

S Kirjoittaa:
5.06.2014 - 15:11

Mulle tapahtuu tota myös – en tiedä onko mittakaava sama, enkä tiedä miksi, koska lapsuuteeni ei liity mitään erityisen traumaattista. Sitä vain toisinaan tiedostaa itsensä aivan liian vahvasti ja alkaa tarkkailla jokaista sanaa ja elettä vain huomatakseen niiden olevan ilmaa.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.06.2014 - 22:12

@S: Varmasti tuota voi tapahtua ihmisille vaikkei ois mitään suurempia traumoja kohdannut. Inhottavaa se joka tapauksessa on :/

Bindi Kirjoittaa:
5.06.2014 - 16:50

…Jotenkin niin ihanaa saada tietää etten oo yksin tän asian kanssa! Itekkin oon huomannu eläväni yhä vaan enemmän ja enemmän joko oman pääni sisällä ties missä fantasiamaailmoissa tai sitten täällä internetin ihmemaailmassa. Ns. oikea elämä ja oikeat ihmiset tuntuu kiinostavan aina vain vähemmän ja vähemmän. Talvisin ja muutenkin pimeämpinä aikoina uppoon aina syvemmälle ja sit kesällä kun valo lisääntyy alan nousta hiljalleen pinnalle, lähemmäs oikeeta maailmaa, mut en yleensä jaksa pinnalla kovin kauan ja sit mä taas uppoon vähän ja nousen ja uppoon ja nousen ja uppoon…
Olen myös huomannut alkaneeni vältellä ihmisten seuraa, koska sosiaaliset tilanteet, jopa niiden ajatteleminen herättää mussa usein uupumusta, pientä ahdistustakin. Ja samalla mä pelkään, et kaikki ihmiset häipyy hiljalleen mun luota ku en koskaan oo niiden kanssa, et ne kyllästyy muhun ja sit lopulta huomaan olevani ihan yksin. Mä tykkään kyllä olla yksin, mutta ajatus siitä, et olisin ihan oikeesti _yksin_, ahdistaa. Joten yritän vaan saada pidettyä kavereista kiinni ja pakotettua itteni niihin sosiaalisiin tilanteisiin ettei ne vaan kyllästyis muhun. Ja sit tulee vähän turhankin usein mietittyä, et onko mussa jotain vikana, onko tää jotain murrosiän paskarumbaa vai oonko mä oikeesti jotenkin viallinen yksilö erakkoluonteineni ja fantasiamaailmoineni.

Apua nyt tuntuu et sorruin jaarittelemaan jotain ihan turhaa…Mut siis mä oon lukenut sun blogia jo aika kauan, ainakin puolivuotta, ja mä tykkään tästä tosi paljon! Sun postaukset on ajatuksia herättäviä ja hienosti piirrettyjä (sun piirtotyylis on musta tosi söpö :3)ja toivon et jatkat tätä viel pitkään! Ehkä mä uskallan vielä joskus toiste kommentoidakin, mut vaikka en nyt niin tekiskään niin voit olla varma et mä kumminkin käyn täällä lähes päivittäin :D

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.06.2014 - 22:27

@Bindi: Et jaarittele mitään turhaa, puhut kuin omasta suustani!. Itsekin uppoudun usein niin syvälle tänne netin uumeniin että alkaa tuntua et datailu on mun ’oikea elämä’ ja ulkomaailman jutut (opiskelu, ihmissuhteet jne.) on jotain mitä teen vaan ajankuluksi. Ja vielä kun meidän talvet on tosiaan pitkiä ja kylmiä niin on hyvä syy olla paljon kotona ja harrastaa tätä eskapismia. Ja mitä kauemmin viipyy omassa pikkumaailmassa sitä vaikeammalta voi tuntua viettää aikaa oikeiden ihmisten kanssa.

Enivei, älä ole liian ankara itsellesi :) Itse ainakin ahdistun entistä enemmän jos pakotan itseni sosiaalisiin tilanteisiin. On parempi ottaa pieniä askelia ja tehdä sen verran kuin pystyy ja jaksaa. Mut juu, itsekin pelkään et se mihin pystyn ei riitä ja mun pitää yrittää kovemmin tai kaikki ihmiset katoaa pikkuhiljaa mun ympäriltä.

Olet aivan ihana ihminen ja jätit aivan ihanan kommentin joka sai mut kovasti hymyilemään ^^ Kiitos tosi paljon kehuista ja kaikkea hyvää sulle<33

Mikko Kirjoittaa:
5.06.2014 - 18:05

Mä luulen, että olen itse kauan elänyt siten, että olen tuntenut ruumiini, vartaloni, kehoni vieraaksi. Enkä ole tuntenut itseäni millään tavalla keholliseksi olennoksi. Mutta sitten kävin viime syksynä hetken mielijohteesta baletin alkeet -kurssin, jolloin tavallaan aloin hahmottamaan omaa ruumistani paremmin. Se aiheutti myös vieraantuneisuutta omassa kropassa ja vieläkin oma ruumis tuntuu välillä oudolle, mutta ehkä jollakin tapaa itselleni on kuitenkin palautunut tai muodostunut yhteys ruumiiseeni. Eikä se ole enää niin vieras.

Joskus ala-asteella mietin, että minulla on vääränlaisen ihmisen ruumis. Duunareiden perillisen kroppa eikä runosielun. Onko se sitten tietoisuutta omasta ruumiista vai ei, en osaa sanoa.

Ja ennen sitä tahtoi paeta todellisuutta erilaisiin maailmoihin. Kuviteltuihin tai valmiisiin ulottuvuuksiin. En enää niissä itse elä, mutta tietyllä tapaa niihin kaipaa. Kun ei vain jaksa sitä tietynlaista sosiaalisuutta, mitä joutuu tekemään tietynlaisessa roolissa.

Siksi kai on jotenkin turvallista, kun asuu yksin. On oma turvapaikkansa, jossa ei tarvitse elää muiden ehdoilla ja voi hengittää. Sekä paeta tietty. Ja sitten iskee yksinäisyys. Ei tavallaan tiedä mitä tahtoisi olla. Paitsi ehkä ihminen. Onnellisuuskaan ei loppujen lopuksi kiinnosta, siihenkin varmaan kyllästyisi.

Oot rohkea bloggaaja, as you know, ja nyt sait taas minut miettimään asioita itsestäni (sekä tuntemistani ihmisistä!). Kiitos siitä! <3

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.06.2014 - 22:50

@Mikko: Tuo baletti kuulostaa tosi hyvältä tavalta löytää uudelleen yhteys omaan kroppaan. Oon itse ajatellun joogan kokeilemista, sitä onkin jo muutama lukija suositellut.

Mutta… jos haluan sen yhteyden takaisin, pitääkö minun luopua niistä pikku-fantasiamaailmoista, jotka ovat olleet tukenani ja turvanani lähes koko ikäni? Jos haluan elää tässä ja nyt, tässä ruumiissa ja tässä todellisuudessa, se kai tarkoittaa et mun pitää edes vähän irtaantua haavemaailmoistani. En tiedä olenko valmis. Todellisuus tuntuu usein…karulta ja tylsältä.

Olet kaunis sielu, Mikko<3 Tykkään aina lukea ajatuksiasi.

Mireille Kirjoittaa:
6.06.2014 - 0:19

Niihin sisäsiin maailmoihin karkaa kun todellisuus on jotenkin epätyydyttävä: työ/koulu ei inspiroi, ympärillä ei ole ihmisiä jotka loistaisi oikealla tavalla, on joko liikaa stressin aiheuttajia elämässä taikka ei tiedä mistä aloittaa itsensä/elämänsä kanssa kun on paljon setvittävää taikka ylenpalttisesti vaihtoehtoja uusissa kokemuksissa. Joskus se vaihtoehtojen määrä vaan lamauttaa. Temppuhan on siinä että tunnistaa sen mikä niissä sisäisissä maailmoissa vetoaa? Mikä on se yhdistävä tekijä joka on siellä vetoavampi kuin täällä. Ja kun sen tunnistaa voi alkaa miettimään miten sen saisi toteutettua reaalimaailmassa, jotta täällä ulkopuolella viihtyisi enemmän.

Nää on muuten niitä juttuja että jos ne tosiaan vaivaa ja huomaa että se rupeaa vaikuttamaan omaan elämään, niin meditointi ja kirjottaminen auttaa. Meditointi justiinsa hiljentää pään… jotta pystyy olemaan paikalla hetkessä niin se hiljentyminen on oleellista. Lenkkeillessä kun pääsee flow-tilaan sen tunnistaa kun ympäristö jotenkin tulee fokukseen, kaikki näyttää/kuulostaa/tuoksuu kristallin kirkkaana ja pää on täysin hiljaa. Siitä kumpuaa semmoinen syvä onnen tunne. Mulle aina paras motivaation liikkua vaikka liikkumisen aloittaminen onkin melkein aina pepusta, mut kun tietää kuinka koko olemus siitä nauttii…. :)

Tulipahan taas seliteltyä kaikenlaista. Mut joo, tunnistin itseni joidenkin vuosien takaa. Jälkikäteen ajateltuna se aika on niitä harvoja asioita jotka on oikeasti kaduttanut. JOS olis asioista puhunut oikeille ihmisille, JOS joku olis silloin sanonut että kirjota kirjota, JOS joku olis silloin selittänyt että ruumis ja mieli ei ole kaksi eri asiaa niinkun meille usein esitetään (vrt. lääkärit ja psykiatrit täysin eri ammattiryhmiä) vaan saman kokonaisuuden eri aspekteja joihin vaikuttaa samat asiat niin olisin säästänyt paljon aikaa ja energiaa. Mut toisaalta, ei tässä vielä kuolleita olla. :D

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.06.2014 - 16:47

Mireille: Puhut täyttä asiaa. Itse en koe että pystyisin täysin kontrolloimaan ympäröivää maailmaa, mutta itseni luomissa fantasiamaailmoissani minulla on valta päättää kaikesta. Voin luoda itselleni sen täydellisen elämän, jonka en usko että voisin oikeasti saada.

Ihanaa että oot löytäny itsellesi sopivan tavan selvittää pääsi :) Itsekin tykkään lenkkeillä, yleensä myöhään illalla ennen kuin meen nukkuun. Kun on sopivasti väsynyt liikunnan jälkeen ei aivotkaan mee enää tuhatta ja sataa.

Pisara Kirjoittaa:
6.06.2014 - 6:01

Ikävää, että tunnet itsesi yksinäiseksi. :<
Mullakin tulee vuodessa aina ajan jaksoja jolloin tunnen itseni todella yksinäiseksi ja sitten se taas jossain vaiheessa menee ohi.
Ja noista fantasiamaailmoista, tunnen itseni melkein helpottuneeksi, että jollain toisellakin on sellaisia. Oon aina miettinyt, että onkohan se ihan tervettä kun " elän" niin paljon mielikuvitusmaailmassani. Aina kun tunnen itseni yksinäiseksi niin uppoudun kirjoihin ja ajatuksiini ja tavallaan pystyn unohtamaan kaiken muun.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
6.06.2014 - 16:52

@Pisara: Mulla on sama juttu, yksinäisyyden tunne on aika lailla kausittaista. En tiiä… toisaalta haluaisin olla ihmisten seurassa mut toisaalta haluaisin paeta omiin pikku-maailmoihini koska ne ovat usein paljon tyydyttävämpiä kuin todellisuus. En tiiä, onko se tervettä mutta tällä hetkellä eskapismi on yks mun tärkeimmistä selviytymiskeinoista.

Et ole yksin :)

Mikko Kirjoittaa:
6.06.2014 - 17:28

Mireilleä komppaan kehollisuuden suhteen täysillä. Olisi ollut niin mukavaa, että joku olisi kertonut, että mieli ja ruumis ovat yhtä suurta kokonaisuutta. Mutta toisaalta on ehkä tärkeää oivaltaa se itse ja omalla tavallaan. Hiukan tympeää olisi, jos joku toinen sen kertoisi ja määrittelisi.

En usko, että oman kehon tunteminen aiheuttaisi sen, ettei enää voisi paeta ajatuksiinsa. Mutta sitä on vaikea sanoa.

Luulen, että tietyt toimintatapani ovat vieläkin eskapismin tapaisia, vaikka eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin ennen. Siksi tuntuukin siltä, että minä en ihan aina pysty uppoamaankaan haluamallani tavalla asioihin tai hetkiin. En edes ruumiillisella, tässä ja nyt -moodisella tavalla. Olen kaiketi välitilassa vielä.

Tällaiset mietteet vielä täältä. Kaipa niitä vielä lisääkin on jossain vielä oottelemassa oivaltumistaan.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus