It is what it is
16.12.2018 - 12:49 / KuningatarAlkoholi.
Joo en meinaa omaa äitiäni jättää katuojaan, mutta vituttaa, ettei tästä paskasta pääse eroon edes aikuisena ja lapsuudenkodin jo kauas taakse jättäneenä. Suuri(n) osa alkoholistien lapsista kokee velvollisuudentunnetta vanhempiaan kohtaan, näin se vain on! Niin typerältä kuin se ulkopuolisista saataa vaikuttaakin.
5 vastausta - “It is what it is”
Trackback URI | Kommenttien RSS
Jätä vastaus
Arkisto
- marraskuu 2019 (1)
- lokakuu 2019 (2)
- elokuu 2019 (1)
- heinäkuu 2019 (1)
- kesäkuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- helmikuu 2019 (2)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (2)
- lokakuu 2018 (2)
- joulukuu 2017 (1)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (1)
- elokuu 2017 (3)
- heinäkuu 2017 (1)
- joulukuu 2016 (1)
- lokakuu 2016 (1)
- syyskuu 2016 (2)
- elokuu 2016 (2)
- heinäkuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (2)
- huhtikuu 2016 (2)
- maaliskuu 2016 (3)
- helmikuu 2016 (2)
- tammikuu 2016 (2)
- joulukuu 2015 (3)
- marraskuu 2015 (3)
- lokakuu 2015 (3)
- syyskuu 2015 (3)
- elokuu 2015 (4)
- heinäkuu 2015 (3)
- kesäkuu 2015 (3)
- toukokuu 2015 (2)
- huhtikuu 2015 (3)
- maaliskuu 2015 (3)
- helmikuu 2015 (1)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (3)
- marraskuu 2014 (2)
- lokakuu 2014 (2)
- syyskuu 2014 (2)
- elokuu 2014 (3)
- heinäkuu 2014 (4)
- kesäkuu 2014 (3)
- toukokuu 2014 (5)
- huhtikuu 2014 (6)
- maaliskuu 2014 (6)
- helmikuu 2014 (5)
- tammikuu 2014 (9)
- joulukuu 2013 (8)
- marraskuu 2013 (9)
- lokakuu 2013 (9)
- syyskuu 2013 (10)
Kategoriat
- ahdistus
- alkoholi
- alkoholihaitat
- alkoholilaki
- alkoholimainonta
- alkoholismi
- alkoholistien lapset
- alkoholiteollisuus
- ängst
- anoreksia
- aseteollisuus
- bentsodiatsepiini
- daddy issues
- en haluais olla provo mutta
- en tiedä en osaa
- eskapismi
- heikko itsetunto
- henkinen väkivalta
- huumeet
- ihmissuhteet
- isukkiongelmat
- itsetuhoisuus
- janet woititz
- joulu
- juomakulttuuri
- kämppäkaverit
- kämppis
- kännipuhelu
- kateus
- kiukku
- koulukiusaaminen
- kuolemanpelko
- lääkeriippuvuus
- läheisriippuvuus
- lapsuus
- lastensuojelu
- liberalismi
- lusikkateoria
- masennus
- mielenterveysongelmat
- nihilismi
- opiskelijakulttuuri
- ostoriippuvuus
- pakkoliikkeet
- parisuhde
- perheväkivalta
- psykoosi
- rakkaus
- riippuvuus
- sääli
- sälää
- sarah kane
- sarjassamme paljon tekstii ja vähän kuvii
- sekakäyttö
- sitoutumiskammo
- suru
- syömishäiriö
- tic-liikkeet
- viiltely
- yön lapset
17.12.2018 - 12:44
Tajuan. Juopotteluvuodet kokeneena.
19.12.2018 - 21:36
Mun yks oudoimmista toiveista koskaan on ollut se, että isän kanssa autossa toivoin usein että ajettais siltaa päin tai jotakin vastaavaa rakennelmaa kohti. Ja että kumpikaan ei selviäis…. Äidin luo en päässyt, isän kanssa asuminen täyttä helvettiä ja vieraaseen perheeseen en halunnut. Lapsen epätoivo ja vakava masennus, halusin vain päästä pois. Enää ei tietenkään tämänlaisia ajatuksia ole ja en lapsenakaan ajatellut koskaan ”tehdä jotain asialle”. Tästä on vaikee puhua, kun se on niin hiton iso tabu. Ehkä ymmärrät mitä tarkoitan…
8.01.2019 - 12:06
@Vili: Ihan hirveää D: Harvoilla lapsilla on kykyä, tahtoa tai ymmärrystä hakea apua tilanteeseen. Mulle oli tosi tärkeää suojella koko perhettä eikä ”hajottaa” sitä, plus en uskonut että esim. sossu tai koulu olisi osannut tehdä asialle mitään merkityksellistä muutenkaan…piti vaan kärsiä ja odottaa täysi-ikäisyyttä.
6.01.2019 - 20:39
Vastauksena tuohon, että pitäisikö palata hoitamaan humalaista äitiä vielä aikuisenakin jos asiat menee pyllylleen: ei missään nimessä pidä/tarvitse, vaikka kuinka kuka (tai oma mieli) heittäisi ”mutku se on kuitenkin sun äiti” -kortin. Mun äiti asuu palvelutalossa (ei oo alkkis mutta muuten sairas) enkä mistään hinnasta alkaisi sen omaishoitajaksi, koska kuka sellaista henkistä mukilointia jaksaa vielä aikuisenakin? Musta ei ole itsekästä vaan tervettä suojella omaa mielenterveyttään ja rajojaan, nyt kun siihen aikuisena on parempi mahdollisuus.
17.01.2019 - 17:57
Äiti ihan liian monta vuotta mahdollisti isän alkoholismin (ja me lapsetkin tavallaan, koska vaikenimme). Oli siunaus, että he lopulta erosivat. Ja oli siunaus, että isä oli pahimpina aikoinaan kusipää, jonka kanssa ei oikein kukaan halunnut olla. Muuten olisi mennyt paljon kauemmin ennen kuin isä pääsi riittävän pohjalle, että oikeasti halusi apua. Nyt hän ollut 3,5 vuotta raittiina.
Pikkusisarukset jaksoivat isää auttaa muun muassa muutossa äidin luota. Mä en pystynyt enkä halunnut auttaa. (Ja edelleen koen, että tein kaikkien kannalta oikein, kun en auttanut!) Hyvä, kun pystyin välillä tapaamaan. Minä, esikoinen, olin isin tyttö. Oli mielettömän tuskallista nähdä, kun känni-isä kuihdutti isääni pois vuosi vuodelta pahemmin. Onneksi itse pääsin pakoon opiskelujen perässä satojen km päähän, enkä joutunut läheltä seuraamaan isän pahimpia vuosia. Mutta oli hiton tuskallista, että nuorin sisarus ja äiti joutuivat isää vielä vuosia kestämään omassa kodissaan.
Mua jaksaa edelleen ihmetyttää se, että nuorin sisarukseni pyyttyi muuttamaan isän luo puoli vuotta tämän raitistumisen jälkeen. Mä taas kannan edelleen kaunaa isää kohtaan. Onneksi kohta alkaa terapia. Jospa sen avulla pääsisin kaunasta, masennuksesta ja ahdistuksesta edes osittain eroon.