Mitä nyt taas

tic tic tic

22.05.2016 - 11:54 / KuningatarAlkoholi.

9 vastausta - “tic tic tic”

Piia Kirjoittaa:
23.05.2016 - 9:22

Ainakaan et ole yksin! Lapsilla tuollaiset oireet ovat aika yleisiä, vaikkei mitään dramaattista taustalla olisikaan. Itselleni iski ala-asteen saksan tunneilla äänen käheys, kun piti lukea ääneen kaikkien kuullen. Nykyään kärsin samasta edelleen, jos jännitän jotain vuorovaikutustilannetta. Jos on työkuormaa, pureskelen sormiani, sekin alkoi jo lapsena stressaavissa tilanteissa. Omilla lapsillakin on kaikenlaisia maneereja, joiden kanssa olen ihmeissäni.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
23.05.2016 - 10:00

@Piia: Totta, nää tic-liikkeet on aika yleisiä lapsilla ja ei välttäättä johdu mistään traumasta. Varmaan niitä ois ollu mulla joka tapauksessa :D Tärkeintä on että aikuiset suhtautuu niihin ymmärtäväisesti, ehkä jopa pienellä huumorilla. (Itsekin pureskelen joskus sormia kun jännittää :D)

Saiccu Kirjoittaa:
25.05.2016 - 16:07

Mulla tuollaset pakko-oireilut (käsien jatkuva peseminen, syljeskely, yskähtely, tietty kerta ovenkahvaan koskettaminen, mielessä asioiden laskeminen ja kaikista hölmöin oli huoneeni ovea auki pitelevä palkki, jonka kanssa oli iltarituaali, että piti vuoron perään koskettaa jaloilla tuota ovea auki pitävää palkkia niin kauan, että ei tuntunut ahdistavalta ja että pystyin mennä nukkumaan) linkitty lapsuudessa niihin voimakkaisiin pelkoihun, jotka alkoi isän aivoinfarktin jälkeen.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
25.05.2016 - 21:04

@Saiccu: Stressi ja traumat voi varmasti laukaista näitä juttuja :/ MMullakin oli tota oven kahvaan koskemista x määrä jne. Paljon laskemista muutenkin.

Muikku Kirjoittaa:
14.06.2016 - 16:48

Kiinnostava postaus, kiitos tästä!

Miten mielestäsi lapsen tic-oireisiin kannattaisi suhtautua ja koetko, että omia oireitasi olisi voitu jollain tavalla helpottaa?

Pikkuveljelläni on myös ollut vaihtelevia ”pakonomaisia” toimintatapoja, mm. rykimistä, yskimistä, silmäniskuja. Tällä hetkellä hän pyytelee anteeksi kaikkia mitättömiä asioita. Pelkään, että häntä aletaan kiusata koulussa tämän vuoksi, ja haluaisin auttaa.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
15.06.2016 - 20:40

@Muikku: Voi, osaisinpa auttaa. En oikein tiedä, miten niitä olisi voinut helpottaa. Jo se, että niihin ei suhtaudu negatiivisesti/paheksuen auttaa tosi paljon. Se hyvä puoli on et nää pakkoliikkeet menee yleensä ohi iän myötä. Jos tuntuu, että ne vaikeuttavat pahasti elämää ja aiheuttavat paljon ahdistusta, ehkä asiaa voisi tutkituttaa ammattilaisella, jos vain mahdollista.

EnOle Kirjoittaa:
10.08.2016 - 9:42

Plääh, toivottavasti ei haittaa, jos kommentoin urakalla moneen juttuun. Pitkästä aikaa luin sun sarjikset ja niin monta ehtinyt tulla. :)

Pahinta varmaan oli, jos perheenjäsenet loukkaantuivat pakko-oireista, kun eivät ymmärtäneet niitä sellaisiksi ja pahimmillaan tahallaan härnäsivät juuri pakonomaisuutta aiheuttavilla asioilla.

:I Toivottavasti kellään muulla ei sentään sellaista oltu tehty.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
12.08.2016 - 11:53

@EnOle: Kivaa kun kommentoit :)

Kamalaa, miten julmia läheiset voivat olla kun eivät vaan ymmärrä. Pakko-oireet tuottaa muutenkin jo tarpeeksi häpeää. Mulle ei onneksi naurettu (muistaakseni), mutta paheksuttiin joka tapauksessa.

. Kirjoittaa:
23.12.2016 - 23:17

Kiitos tosi paljon kun pidät tätä blogia! Yksi suosikkisarjakuvablogeistani :)

Tässä päivittelytaukosi aikana lueskelin aikani kuluksi uudelleen noita vanhoja postauksiasi. Syy, miksi halusin nyt tulla kiittelemään oli se, että aloin erään postauksen inspiroimana miettimään ’katkeruutta’ tunteena. (Siis sen klipin innoittamana, jossa puhuit siitä, että masennus ilmenee usein monina erilaisina tunteina, joista katkeruus on yksi.)

En ollut aiemmin ajatellut asiaa tai mieltänyt katkeruutta yhdeksi emootioksi muiden joukossa. Olin kai ajatellut sitä enemmän jonain myrkyllisenä ja pitkäkestoisena ilmiönä, sillä katkeruudellahan on monesti todella häpeällinen asema tunnekirjossa. Koen, että sitä pidetään yleensä asiana, jota ei saisi tuntea tai ilmaista ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon, vaikka katkeruus olisikin ihan oikeutettua. Tämä katkeruus-tunteen asema on vähän hassua varsinkin sellaisen ajattelun keskellä, jossa tunteet pitäisi hyväksyä ja niiden kanssa elää sopusoinnussa. Katkeruuden mieltäminen tasa-arvoiseksi tunteeksi toisten joukossa auttoi ainakin minua käsittelemään omia katkeruuksiani osana elämää ja muuta tunteiden kirjoa. Mietin myös katkeruuden oikeutusta ja sitä, että voin ja mun kannattaa tunnustaa olevani myös katkera kohtaamistani vääryyksistä. Katkeruus on ihan ok, jopa suotavaa. Katkeruuden häpeäminen ja häpeää aiheuttava katkeruuden yleinen sheimaaminen, mitä paljon harrastetaan, ei taas ole suotavaa tai edistä oikein mitään.

Kiitos näistä oivalluksen siemenistä ja muutenkin blogista! Teet hienoa työtä tämän kanssa :) Hyvää joulua!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus