Mitä nyt taas

tunnevamma

19.04.2016 - 19:10 / KuningatarAlkoholi.

19 vastausta - “tunnevamma”

Hoppe Kirjoittaa:
19.04.2016 - 19:42

Mä voin niin samaistua tähän.
Omista ongelmistani puhuminen on ollu mulle aina vaikeaa – ensinnäkin, avun pyytäminen on minulle sama kuin sanoisin ”olen niin heikko etten pärjää yksin” ( siis omalla kohdallani, muiden avunpyynnöistä en ajattele näin )
Oon aina ennenkin ollut ”vahva” ja selvittänyt ongelmani yksin muiden puoleen kääntymättä, enkä halua menettää tätä ns. arvoani vahvana ihmisenä.
En myöskään tahdo tuottaa muille ihmisille harmia ja saastuttaa heitä omalla pahalla olollani.
Jotenkin myös pelkään, että tyypit ylireagoivat ja ovat heti passittamassa psykologille tai sitten he eivät välitä, mikä sattuisi vielä enemmän.

Vaikka tähän asti oon pärjänny tällä tavalla, niin pakko myöntää, että välillä on rankkaa ja tekee mieli kääntyä jonkin puoleen.
Ehkä vielä joskus opin, ettei avun pyytäminen ole merkki heikkoudesta itsenikään kohdalla.

Pakko vielä tähän loppuun todeta, että tää sun blogis on aivan mahtava!
Asiallista ja ajatuksia herättävää sisältöä, sekä sulla on todella hieno piirtotyyli :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:26

@Hoppe: Aivan, muiden avunpyynnöt ei koskaan tunnu kohtuuttomilta…miksi oma avuntarve on niin vaikea nähdä samalla tavalla? Oma tuska ei ole koskaan niin tärkeää kuin muiden.

Kiitos kehuista<3 Ihanaa että tykkäät. Toivotaan, että opimme vielä joskus pyytämään apua. Tsemppiä!

Mikko Kirjoittaa:
19.04.2016 - 23:10

Ei voi muuta sanoo, kuin että 1:1 sama tilanne. Mikä siinäkin on, ettei voi puhua? Ainakaan omalle puolisolle. Sillä on kuitenkin omiakin ongelmia, on kai parempi jos mä en ole yksi lisäongelma. Oppiikohan tästä ikinä pois? Olen taipuvainen uskomaan, että ei. Yritetty on, rampattu avioliittoleireillä ja ties mitä. Helpompi vaan puhua jostain muusta.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:30

@Mikko: Itsekin koen, että juuri läheisimmille ihmisille on todella vaikea avautua. Kuten sanoitkin, ehkä kyse on just siitä, että haluaa suojella toista, eikä olla yksi ongelma lisää.

Toivottavasti opimme tästä pois, mutta vanhat tavat on niin tuttuja ja turvallisia että eipä sitä tiedä..

Slothking Kirjoittaa:
20.04.2016 - 8:35

Ei olla vielä opittu! Ikää vasta 30, aikaa on.
Mutta sinänsä, ei isäkään osannut. Eikä varmaan hänenkään isänsä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:31

@Slothkig: Haha joo ei meidänkään isä osaa, ja ei varmaan kukaan suvussa. Tämmöisiä pökkelöitä olemme :D

BonaFide Kirjoittaa:
20.04.2016 - 10:30

Kuulostaa niin kovin tutulta. Terapiassa puhumme paljon siitä, kuinka jätän itseni yksin. Se tarkoittaa juurikin tuota yllämainittua, minkä kuvasit hienosti. Samoin myös huolien ja murheiden jakaminen on mahdotonta, myös vihan näyttäminen toisten edessä. Loppuvuodesta hakkasin aviomieheni edessä äidiltä saamani kynttilän paskaksi, ja tuntui vaikealta tehdä sitä edes aviomiehen edessä, vaikka hän kuuntelee tarinaani, murheitani ja traumojani päivittäin terapiaprosessin myötä. Kyllä tästä varmaan oppii pikku hiljaa pois, mutta sitkeässä se on. Sitä kun on kasvatettu aivan muuhun. Askel kerrallaan, askel kerrallaan. <3

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:37

@BonaFide: Itsensä eristäminen muista on ehdottomasti tuhoisimpia asioita mitä mt-ongelmainen ihminen voi tehdä. Hyvä että siitä tulee puhuttua terapiassa! Askel kerrala tosiaan :) Näinhän se menee<3

MM Kirjoittaa:
20.04.2016 - 10:30

Luottamus, on niin vaikea luottaa toiseen.
Vaivaksi olo, ei halua olla vaivaksi ja keroa omista onegelmistaan, kun toisella on kuitenkin jo riittävästi.
Hyväksytyksi tuleminen, haluaa tulla hyväksytyksi ja olla ”helppo” (ei ongelmia, ei riitaa, ei pahaa oloa jne)
Kulissi, niin tottunut pitämään yllä hyvin menee -kulissia.
Nämä tulee mulle mieleen, joita olen arvellut esteeksi itseni ja muiden välillä. Ja todellakin olen sulkeutunut, mutta samalla halunnut puhua ja purkaa pahaa oloani. Prosessi jatkukoon.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:38

@MM: Todella hyvin tiivistetty! Näinhän se on.

nti Täti Kirjoittaa:
20.04.2016 - 12:49

Ja kun voimat ovat muutenkin vähissä, ei niitä oikein riitä muotoilemaan omaa oloa jotenkin koherentisti niin, että toiset ymmärtäisivät saati että voimia riittäisi toisten reaktion vastaanottamiseen / kestämiseen / mitä ikinä. Usein jälkikäteen kun on ehtinyt prosessoida enemmän, pystyy myös ystäville avautumaan. Terapeutille puhuminen on siinä suhteessa erilaista, että ammattilaisuus ikään kuin takaa, ettei toinen mene rikki eikä tuputa mitään liian typerää ”ratkaisuksi”.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:42

@nti Täti: Hyvä pointti. Mä en todellakaan halua joutua murehtimaan muiden reaktioita. En jaksa ottaa niskoilleni muiden tunteita kun omissa on jo ihan tarpeeksi. Terapeutti on varmasti just sopivan ’neutraali’ kuuntelija.

Maria Kirjoittaa:
20.04.2016 - 16:21

Ihan samaa itsellänikin. Tuo mitä MM kirjoitti, ettei halua olla vaivaksi on varmaan tosi sitkeässä mulla. Vaikeita juttuja nää ja mun on ainakin vieläkin vaikea nähdä tapaani toimia vääränäkään. Mulla ei ole monia ystäviä ja yksikin on jatkuvasti kipeänä ja ollut nyt isoissa leikkauksissa jne. Tuntuu, että eihän mulla ole oikeutta edes voida huonosti kun jollain menee vielä niin paljon huonommin. Mulla on elämässä paljon kuitenkin hyviä asioita. Sen kun tietäs miten kauan lapsuus ja nuoruus voi sitten stressata vielä ja toimia taustavaikuttajana aikuisuudessa, vaikka olen niitä koettanutkin työstää. Hyvä kun kuvaat näitä prosesseja, osaat konkretisoida hienosti varmasti monia vaivaavia ilmiöitä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
20.04.2016 - 21:45

@Maria: Pidä mielessäsi just ne hyvät asiat! Niillä pitäisi (pitäisi) olla aina suurempi paino meidän elämässä kuin menneisyydellä joka on, tosiaan, menneisyyttä. Vaikeaa muttei mahdotonta.

Toivottavasti ystäväsi tervehtyy :/

Reeloy Kirjoittaa:
23.04.2016 - 19:38

Kansallisteatterissa on tällainen esitys ja jostain syystä tulit mieleeni, joten halusin heti ilmoittaa tästä, jos et ole kuullut!

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/fragile-sarkyvaa/

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
25.04.2016 - 7:10

@Reeloy: En ollut kuullut! Kiitos kun linkkasit :D Vau, teatteria alkoholistiperheen arjesta

Piia Kirjoittaa:
27.04.2016 - 10:18

Muiden ihmisten joukkoon meneminen on hyvää lääkettä ahdistukseen, vaikkei avautuisikaan mistään. Ainakin siirtyvät ajatukset pois samoilta raiteilta. Ja voihan aina miettiä etukäteen, mitä vastaa kuulumisten kyselyyn, jos haluaa tilittää, että elämä on turhaa ja ei siitä muuksi muutu. Olen työttömänä ollessani harkinnut jo vanhusten kahvikerhoon menemistä, jotta saisin vähän ihmiskontakteja. :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
10.05.2016 - 9:24

@Piia: Niin on; se ylensä estää sen, että menee liian syvälle oman pään sisälle. Tuon tyyppinen vapaaehtoistyö on varmaan hyvä tapa tutustua ihmisiin :)

Maijju Kirjoittaa:
6.06.2016 - 13:31

Tää…. Kuulosti pelottavan tutulta. Ite onneksi olen löytänyt hyvän terapeutin, sekä muutaman läheisen joille puhua. Ei sitä jokikiselle vastaantulijalle lähtiskään avautumaan. Eikä mulkaa se helposti tullu, viimeseen asti pidin kaiken sisälläni, kunnes oli ns pakko avautua, kun menin niin huonoon kuntoon hups hahaa 8′)
Jospa säki löytäsit luotettavii ihmisiä joista tietää et ne kuuntelee sun juttuja ja sä niiden :3

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus