Mitä nyt taas

,,..,..,

23.03.2016 - 18:17 / KuningatarAlkoholi.

10 vastausta - “,,..,..,”

Piia Kirjoittaa:
24.03.2016 - 13:59

Vanhempiasikin lienee ahdistanut tuo ristiriita. Kun ei ole voimia, on helpompi vain jatkaa samalla tavalla kuin ponnistella elämänmuutoksen eteen. Ja yhtäkkiä jokainen mahdollinen muutoksen aamu on mennyt, ja lapsista on jo tullut isoja…

Neuvolan odotushuoneen seinältä on mieleen jäänyt juliste, jossa sanottiin ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus” tai jotain sinnepäin. Se antaa voimia ryhtyä tekemään lasten kanssa jotain yhteisiä juttuja, kun tekisi mieli vain rojahtaa sängyn pohjalle lepuuttamaan. No, aina ei kyllä jaksa, mutta jospa saldo olisi positiivisen puolella kuitenkin.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
26.03.2016 - 9:22

@Piia: Niin, no sitä ei tiedä. Kaikki olivat aivan liian keskittyneitä oman selviytymisensä turvaamiseen.

Kommentistasi päättelen, että haluaisit minun näkevän asiat myös vanhemman kannalta (vai?). Ja ymmärrän kyllä, että asioissa on aina kaksi puolta. Valitettavasti tässä toinen osapuoli on alaikäinen, voimattomassa asemassa oleva lapsi ja toinen on aikuinen, jolla ainakin periaatteessa on mahdollisuus muutokseen. Kaikki vanhemmat voivat uupua, mikä on tosi ikävää ja kunpa he saisivat tarvitsemaansa tukea. Se ei kuitenkaan oikeuta jonkun lapsuuden pilaamista viinalla ja väkivallalla. Kunpa meidän kodissa ongelma olisi ollut vain uupumus ja ’sänkyyn rojahtaminen’.

nti Täti Kirjoittaa:
24.03.2016 - 16:21

Miten muuten koit tuon lapun silloin, ja muistatko, mihin aikaan sen itse luit? Jotenkin kuvittelisi että myrkyllisessä ilmapiirissä kasvaneella olisi aika iso työ erottaa, miten itseä on ok kohdella ja miten ei. Koetko, että ko. lappu kaikessa ristiriidassaan arkitodellisuuteen nähden esim. muistutti, miten asioiden oikeastaan pitäisi olla?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
26.03.2016 - 9:42

@nti Täti: Luin sen varmaan aika pienenä. En kuitenkaan kokenut sitä niinkään ristiriitaisena. Tiesin, että meidän perhe oli sairas, joten ei tuo lappunen voinut päteä meihin. Se oli mielestäni muutenkin liian idealistinen, vaikka aika perusjuttujahan nuo ovat :D Oma mielikuvani normaaliuudesta oli varmasti jo vääristynyt.

Ofelia Kirjoittaa:
28.03.2016 - 22:15

Moi. Olen ällikällä lyöty!!!!! Kuuntelin lauantaina netistä Todellisia tarinoita, se Pullopostia-jakso, ja löysin sitten tännekin. Olen miltei kaiken jo lukenut läpi ja olen aivan ihmeissäni, miten paljon samaa olen kokenut ja tuntenut, ja miten samanlainen lapsuudenperhe minulla oli MUTTA ilman alkoholia. :O

Äitini on tosi erikoinen tapaus, saa raivareita mitä ihmeellisimmistä asioista, isäni mahdollistaa hänen käytöksensä vetäytymällä hiljaa tietokoneen taakse, minun oireiluni vuosia sitten olivat sanasta sanaan samanlaisia kuin sinulla jne. jne. Uskomatonta!! Luulenpa, että jos meidänkin perheessä olisi ollut alkoholiongelmaa, terapeutit ja muut olisivat ehkä paremmin tajunneet ahdistukseni syyt ja muut tuntemukset. Alkoholismi on kuitenkin niin yleistä tässä maassa ja sen vaikutukset perhepiiriin tunnetummat kuin ”muuten vain sekopään” läheisen vaikutukset.

Nyt olen jo 39 ja kahden lapsen äiti, ja synkistä vuosista on onneksi aikaa, mutta edelleen mietin kaikkea kokemaani ja siskon kanssa paljon käsittelemme lapsuutta ja äidin edelleen jatkuvaa mielipuolista käytöstä.

Toivottavasti ehdin kirjoittaa tästä omaankin blogiini joskus! :) Ja ehdottomasti jatkan tämän seuraamista. :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
29.03.2016 - 19:14

@Ofelia: Jee kivaa että löysit tänne :D Jännä tuo äitisi. Ehkä kyseessä on ollut joku persoonallisuushäiriö tai jotain (en toki tunne äitiäsi, joten en lähde diagnosoimaan heh). Kaikenlaisia mt-ongelmia tuolla kuitenkin pyörii.

Onpa mukava kuulla, että olet kaikesta huolimatta pärjännyt elämässä! Hienoa että käytte siskon kanssa näitä asioita läpi. On hyvä käsitellä kokemuksiaan edes jollain tavalla. Paljon tsemppiä teille ja lämmintä kevään alkua!

L Kirjoittaa:
4.04.2016 - 11:07

”Kommentistasi päättelen, että haluaisit minun näkevän asiat myös vanhemman kannalta (vai?). Ja ymmärrän kyllä, että asioissa on aina kaksi puolta. Valitettavasti tässä toinen osapuoli on alaikäinen, voimattomassa asemassa oleva lapsi ja toinen on aikuinen, jolla ainakin periaatteessa on mahdollisuus muutokseen. Kaikki vanhemmat voivat uupua, mikä on tosi ikävää ja kunpa he saisivat tarvitsemaansa tukea. Se ei kuitenkaan oikeuta jonkun lapsuuden pilaamista viinalla ja väkivallalla. Kunpa meidän kodissa ongelma olisi ollut vain uupumus ja ’sänkyyn rojahtaminen’.”

Tämä mielestäni…tämä jotenkin on sen Suomessa olevan asenneilmapiirin isoin ongelma. Lastensuojelussa aikuiset ja lapset nähdään jotenkin hämmentävän tasa-arvoisina ja –valtaisina kipeytyneissä tilanteissa. Vanhemmilla on jostain syystä ihan yhtä suuri oikeus lapsiinsa kuin lapsilla vanhempiinsa, ja tätä yhteyttä varjellaan kuin parastakin avainta onneen.

Lapsia palautetaan moniongelmaisille vanhemmilleen heti kun vanhemmat ovat olleet kuukaudenkin selvinpäin, ja sitten kun ne muksut ovat siinä niin hauraasti kasassa pysynyt arki hajoaa taas koska ei mt- tai päihdetoipilaalla yleensä oikeasti ole niitä voimavaroja kuin hädintuskin itsestään huolehtimiseen, ja apua ei yleensä osata pyytää. Tai sitä ei edes ole tarjolla kun julkselta puolelta on karsittu kotiapu yms kaikilta paitsi vanhuksilta. Lapsille tämä farssi taas tarkoittaa heittopussina olemista ja pahimmillaan vuositasolla useita ’kodinvaihtoja’ ilman että heiltä kysytään yhtään mitään, voi olla sen jälkeen vaikea luottaa yhtään mihinkään saatika olla katkeroitumatta kunhan ikää on vähänkin enemmän.

Jos sitä perheideaalia niin hirveästi halutaan helliä niin todella ristiriitaista että taas lähti päihdeäitien kuntoutukselta puolimiljoonaa rahoituksesta. Etenkin kun kuntoutuksella oli saatu muistaakseni yli puolet päihdeäideistä takaisin kiinni elämään ja turvattua lapsillekin normaalit kasvuolot. Tässä kuntoutuksessa siis äiti ja lapsi asuvat molemmat laitoksessa jossa tarvittavat tukitoimet ovat saatavilla koko ajan. Kaikki haastatellut äidit sanoivat sen lapsen olleen se suurin motivaattori kuntoutumiselle, ja kyllähän sen ymmärtää, ja tässä hoitomuodossa oli vielä turvattu sen lapsenkin ympäristö…ihan koko ajan.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
7.04.2016 - 20:19

@L: Todella mielenkiintoinen näkökula, L! Kiitos.

Piia Kirjoittaa:
11.04.2016 - 19:59

Ei, en odota lapsen hyväksyvän tai ymmärtävän vanhemman anteeksiantamatonta käytöstä. Omien lasten myötä vain päädyn väistämättä miettimään, millaista tietä perheen tilanne voisi karata käsistä. Lapsia, etenkin pieniä, hoitaessa tarvitaan aika paljon niitä ”lusikoita”, joita K kuvasi jossakin aikaisemmassa sarjiksessaan. Pelkästään kotiovesta ulos pääseminen aamulla voi vaatia hyvinkin 10 neuvottelua lasten kiukutteluista ylipääsemiseksi (ylös sängystä, potalle, aamiainen, vaatevalinnat moneen kertaan ei ei ei), ne olisi kaikki hoidettava zeniläisellä tyyneydellä. Jos sortuu huutamaan takaisin, tilanne pahenee ja lapsi voi pelästyä. Jos hoidan päivän neuvotteluista zeniläisen lempeästi vaikkapa 40 ja mokaan yhden kilahtamalla, muistaako lapsi juuri sen myöhemmin? Itselläni myös myötätunto ja ymmärrys lapsia kohtaan on kasvanut, kun olen heitä vuosia hoitanut, ja osaan nyt toimia jo paljon fiksummin kuin alussa. Välillä silti pelkään, että entä jos tulevaisuudessa lusikat eivät riitäkään ja en jaksa enää päiviä täynnä zeniläisiä neuvotteluja.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
11.04.2016 - 20:02

@Piia: Oikein aiheellisia pelkoja lusikanlaskijalta. Tätä murehdin välillä itsekin, ajatellen siis jos joskus saan lapsia

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus