Mitä nyt taas

tuttu & turvallinen

23.10.2015 - 11:48 / KuningatarAlkoholi.

12 vastausta - “tuttu & turvallinen”

BonaFide Kirjoittaa:
23.10.2015 - 17:47

Minulle tulee samaan aikaan todella hyvä ja kiitollinen mutta totuudellisen surullinen fiilis näitä postauksiasi lukiessani. Miksi surullinen? Koska osaat kiteyttää niin osuvasti asioita, jotka ovat itsellekin arkipäivää. Se surun ja masennuksen viitta, se todellakin on hartioilla ja siihen toisinaan jopa itse kietoutuu, vaikka olisi mahdollisuus muuhunkin. Siihen on tottunut. Ei kai tiedä vieläkään muusta, taustastaan johtuen. Askel kerrallaan kuitenkin uusien mallien opettelua ja muistutusta itselle siitä, että menneisyys ei jatku enää, vaan tulee uusia kokemuksia ja uusia asioita.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
23.10.2015 - 18:19

@BonaFide: Aww, kiitos BonaFide! Jätät aina ihania kommentteja :D Tosiaan, on jotenkin vaikea kuvitella elävänsä ilman sitä surun/masennuksen/katkeruuden jne viittaa kun se on oikeastaan aina ollut siinä. Ihan niinkuin se olisi osa minua! Näinhän masennus haluaa meidän ajattelevan… Juuri tuo vanhojen mallien rikkominen ja uusien opettelu onkin tässä todella tärkeää :)

Piipula Kirjoittaa:
23.10.2015 - 21:12

Masennus voi olla myös sitä ettei tunnu yhtään miltään. Kaikki kamaluus on koteloitunut sisimpään, eikä sitä uskalla päästää ulos. Masennuksesta rakennetaan tietynlaisia mielikuvia (tätä tekevät jopa mielenterveystyön ammattilaiset!) kuten että jos käy töissä, hymyilee ja ulkoiluttaa koiran, ei voi olla masentunut. No kyllä voi olla. Masennus on syvää arvottomuuden tunnetta, jota ei välttämättä tunnista.

Tuo omaan masennukseen kietoutuminen on tuttua. Siitä on vaikea päästää irti, ainakin silloin kun ei vielä tiedä mitä voi saada tilalle. Toivottavasti löydät sellaisia asioita, joista nautit. Itselläni sellainen eksistentiaalinen ahdistus ja merkityksettömyys ei ole kokonaan hävinnyt, mutta olen hyväksynyt sen jolloin se on helpompi kestää. Yritetään tehdä elämästä pienillä asioilla mukavampi!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
24.10.2015 - 21:15

@Piipula: Totta. Joskus tuntuu et ei oo enää ihminen vaan robotti, kun mikään ei tunnu milktään. Ja tosiaan, eihän nää asiat aina näy ulospäin. Kuten olenkin jo maininnut täällä, yritän uppoutua rutiineihini jotta mun ei tarvitsisi pysähtyä ajattelemaan liikaa näitä juttuja. Ulkoapäin näyttää varmaan siltä, että kaikki on ok kun kerran hoidan velvollisuuteni jne. Tosi hienoa että olet onnistunut saamaan vähän tyyneyttä :) Pienistä asioista lähdetään jep jep!

kjjo Kirjoittaa:
24.10.2015 - 9:45

Olisi myös aika tunnistaa, että masennus on elämän ongelma, ei aivojen aineenvaihdunnan. Ihmiskunnan kolmanneksen (kaipa useampikin olisi medikalisoitavissa) hermosto ei ole voinut yhtäkkiä joutua epäkuntoon, maailma sen sijaan on. Ja ihminen reagoi siihen terveesti: masentumalla.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
24.10.2015 - 21:24

@kjjo: onhan se aina paljon helpompaa osoittaa sormi yksilöön kuin yhteiskunnallisiin rakenteisiin…

Surusumu Kirjoittaa:
24.10.2015 - 10:34

Kiinnostava aihe, suru ja masennus! Itse olen aina mieltänyt, (ennen pahaa masennustani, masennuksen työstämisen aikana, ja pahimman masennuksen jo hellitettyä,) että suru ja masennus on toisaalta kovin erilaisia ja erillisiä, mutta toisaalta todella tiiviisti kytköksissä toisiinsa.

Mä miellän masennuksen ennen kaikkea suremattoman surun ilmentymänä. Kliseistä ehkä, mutta ainakin omalla kohdallani totta. Kuten Piipula totesi, kamaluus koteloituu sisimpään, eikä siihen uskalla olla kosketuksissa.

Masennus on mulla juuri sellaista epämääräisten hirviömäisten tunteiden sumussa selviytymistä. Epätoivoa, ahdistusta, vihaa, itseinhoa, katkeruutta, arvottomuutta…

Koen, että masennukseni on helpottunut sen ansiosta, että olen (terapian avulla) saanut käsiteltyä vuosikausien ajan kertynyttä surua, siis olen surrut. Sureminen on helvetin rankkaa, mutta jollain tavalla kuitenkin puhdistavaa, vapauttavaa. Sureminen vapauttaa masennuksesta.

(Mutta voi olla, että mäkin, vieläkin, kietoudun tuohon suruvilttiin, koska se tuntuu niin minulta.)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
24.10.2015 - 21:34

@Surusumu: ”Mä miellän masennuksen ennen kaikkea suremattoman surun ilmentymänä” Hyvä pointti :D Miksipä ei. Surutyö ja asioiden työstäminen on todella tärkeä osa paranemista, ja jos niin ei ole saanut/voinut tehdä niin ei ihme jos traumat ilmenee masennuksena.

Hienoa että terapiasta on ollut hyötyä, tsemppiä myös jatkossa! Ja jos joskus vielä kietoudut viltiin niin, noh, ei se kai ole niin vakavaa. Välillä on lupa surra, varmasti kaikki suree näitä juttuja vaikka ois kuinka hyvin työstänyt niitä. Kun on aikansa surrut viltistä voi taas päästää irti ja ottaa askeleen eteenpäin..

Minna Kirjoittaa:
29.10.2015 - 20:21

Musta tuntuu, että vihakin on yks merkki ”masennuksesta” ei sillä että itse siitä juuri tietäisin siis masennuksesta. Itselläni se oli reaktio ”uupumukseen” kun olin lähellä työuupumusta enkä osannu suuttua ihmisille jotka tunsin vaa valittavan ja arvostelevan vaikka tein jo silloin ylitöitä, niin lopulta koin vaan vihaa jatkuvasti. Se ei ollut semmosta jatkuvaa, mutta se pulppus sisällä piilossa. Sitte kerra vaa kotona sain kauhee raivari – mistä koin syyllisyyttä – mut sit hyvä ystävä sanoi että hyvä vaan et suutuit ja saaki suuttua. Vähän samaa tekis mieli sanoo rohkaisuksi muille – tunteita saa näyttää – ahdistusta, kiukkua, itseinhoakin – kunhan ei satuta itseään tai muita. Mun raivarista kärsi lähinnä pyykkiteline – joka oli jo rikki – ja koin, että olkoon. Kaikki ei ole aina niin vakavaa ja ehkä Suomessa on vähän tapakin sillain hävetä sitä että tunteet näyttää rohkeesti. Että joo oon surulinen. SO? Täytyykö heti asian muuttua vai ehkä vaan voitaisiin hyväksyä se ilman maailmanloppua – siis tämä oli muille ihmisille ei itse surijalle vähättelyksi :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
30.10.2015 - 19:20

@Minna: Oon ihan samaa mieltä. Vihaa ja katkeruuta ilmenee itsellänikin. Se kaikki patoutunuu tuonne syvälle sisään kunnes kiehuu yli, kuten sinunkin tapauksessa. Niin tuttua! Tunteita pitäsi todellakin saada näyttää vapaammin, ettei se kaikki paska vyöry syyttömien niskaan sit ku pinna katkeaa…

Vanha ystävä Kirjoittaa:
30.10.2015 - 19:00

Koen itse, että masennus on vain masennusta. Se on pitkän työn tulosta: pyrin eristämään masennuksen muista tunteista. Sairausajattelu vs. terveet tunteet. Tulen kokemaan sekä masentunutta surua että ’oikeaa’ surua, mutta ne ovat erillisiä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
30.10.2015 - 19:23

@Vanha ystävä: Onpa mielenkiintoinen näkökulma :D Totta, masennukseen liittyvä suru on minustakin erilaista kuin se ’aidoista’ ikävistä tilanteista kumpuava suru. Masentuneen krooninen suru tuntuu abstraktimmalta, eikä sitä ole yleensä sidottu mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Se vaan ’on’.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus