Mitä nyt taas

pity party

4.10.2015 - 18:41 / KuningatarAlkoholi.

18 vastausta - “pity party”

Piipula Kirjoittaa:
4.10.2015 - 19:19

Olen pohtinut hieman samansuuntaisia asioita. En itse ole ajatellut/kokenut tunteitani läheisiäni kohtaan säälinä, mutta jonkinasteisena kiinnittymisenä josta en pysty vannomaan sen olevan sama asia kuin rakkaus. Olen syystä tai toisesta kiinnittynyt joihin ihmisiin, tietynlaisesta pakosta, koska kiinnittyminen on lapsenakin elämisen edellytys. Mutta kiintyminen ja rakkaus… ne ovatkin sitten korkeamman tason matematiikkaa, niiden tunteminen edellyttää että olisi itse kokenut ja saanut pyyteetöntä rakkautta ja ihailua, jotta voisi antaa niitä eteenpäin.

Riippuvuusperheissä dynamiikka on jotain muuta. Ihmiset ovat välineitä, ehkä riippuvaisen omalle hyvälle ololle. Lapsen kohtaloksi jää olla nappula siinä pelissä.

Hienosti pohdit tätä säälin ja tunteiden tematiikkaa. Kiitos Sinulle!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
4.10.2015 - 20:27

@Piipula: No jeb :/ Tuo, että itse on saanut pienenä kokea tervettä rakkautta, on tosi tärkeetä. Mulla on aina vaan tämmönen hirvee tunteiden sekasotku päällä. Joskus tuntuu, että rakastan jotain ihmistä tulisesti ja sit yht-äkkiä en voikaan sietää sitä (no ei ehkä ihan näin dramaattisesti, mut kuitenkin). Saispa vähän selkeyttä.

(aww kiitos kun oot niin ihana!)

marja Kirjoittaa:
4.10.2015 - 20:16

Vaikea kulma vaikeaan aiheeseen. Löytyyköhän säälirakkaudesta läheisriippuvuuden aihio?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
4.10.2015 - 20:30

marja: joo kaikki nää mun jutut aina palaa takas tähän läheisriippuvuuden teemaan… :’D

kjjo Kirjoittaa:
5.10.2015 - 14:29

Korkea aika määritellä, mitä itse tarkoittaa käsittellä rakkaus, josta on ristiriitaisia yleismerkityksiä. Kun puhutaan rakkaudesta, puhutaan poikkeuksetta soopaa. Silti se ilmiö on olemassa.

Voi kysyä vaikka, mikä on säälin motiivi? Rakkaus?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.10.2015 - 21:05

@kjjo: joo itellä ei oo tässä vaiheessa harmainta aavistustakaan, mitä rakkaus on (sellainen hyvä, terve rakkaus siis). Lisää itsetutkiskelua luvassa..

BonaFide Kirjoittaa:
5.10.2015 - 16:50

Kiitos jälleen sinulle! Pohdit tärkeitä aiheita, jotka meille vertaisille ovat hyvin todellisia. Tunnistan itseni tästä(kin) erittäin hyvin. Ihastun ihmisiin, joita säälin ja jotka voisin pelastaa, ikään kuin korjatessa heitä korjaisin kenties itseni, vaikka oikeasti niissä ihmissuhteissa vain entisestään hajotan itseäni useinkin.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.10.2015 - 21:08

@BonaFide: Hyvä huomio. Mustakin tuntuu, että tuollaisten ihmissuhteiden jälkeen oon aina vähän uupuneempi ja katkerampi…koskaan en saa sitä mitä haluan enkä oikein tiedä mitä se edes on..

Kiitos kun jaksat aina lukea näitä :3 Haleja<3

Hany Kirjoittaa:
8.10.2015 - 22:43

Moikka!

Luin sinun blogin melkein yhdeltä istumalta, kun tätä minulle suositeltiin. Olen ihan mykistynyt tuosta piirustustyylistä – upeaa! Ihan kuin sinulla olisi joku valmis muotti, kuten tuossa ruudukossa missä on kaikki läheisesi. En ymmärrä miten varsinkin piirtopöydällä (?) saa tuollaista aikaan. Kiinnostaisi nähdä sellainen making of -merkintä? :D Olisiko mahdollista?

Sitten siihen aiheeseen jonka takia itse asiassa kommentoin. Oletko ajatellut, että äidilläsi saattaa olla persoonallisuushäiriö? Siis ainakin kuvaamasi perusteella. ”Pelkkä” alkoholismi ei aiheuta oman lapsen huorittelua ja muuta ihmeellistä. Minusta tuntuu, että äitisi on mielenterveytensä tuoman ahdistuksen takia tarttunut pulloon. Se olisi siis oire, eikä syy käytökseen. Älä pahastu, en tarkoita olla kaikkitietävä!

Serkkuni äidillä on persoonallisuushäiriö ja hän on aika lailla samanlainen. Puhut, että olet alkoholistin lapsi, serkkuni voi samastua kirjoituksiisi vaikka hänen äitinsä ei juonutkaan. (S, älä suutu, että kerroin, kun kuitenkin luet tätä! Hän tutustutti minut tähän blogiin ;)

-Hanne

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
9.10.2015 - 7:54

@Hany: Hei vau, mahtavaa, että oot tykänny näin kovasti :D Kiitos! Yritän tosiaan piirtää ahkerasti jotta mulle kehittyis selkee tyyli. Ja tosiaan, en valitettavasti omista piirtopöytää, vaan nää merkinnät on tehty lyijykynällä paperille, sitten tussattu, siirretty koneelle ja sit VOIMAKKAASTI editoitu ja väritetty jollain halpis tietokoneohjelmalla. Mut juu, moni luulee tosiaan että käytän piirtopöytää, josta olen HYVIN imarreltu. Jälki on ilmeisesti sit ihan käypää. Sellainen making of vois olla tosi mielenkiintoista tehdä, tai jonkinlainen step-by-step tutoriaalityyppinen, jos ihmisiä tosiaan kiinnostaa nähdä se prosessi :D Jahka saan aikaiseksi.

Ja juu en pahastu, on alusta asti ollut aika selvää, että äidillä on vakavia mielenterveysongelmia ja jonkin sortin persoonallisuushäiriö, mutta koska hän on aina enemmän tai vähemmän päihtynyt, on vaikea sanoa mikä on mt-ongelman oire ja mikä päihtymyksen oire. Persoonallisuushäiriö on vieläpä aika vaikea diagnosoida, kun sen oireet on aika laajat :p

Paljon terkkuja ja tsemppiä serkullesi; ihanaa että hän hankki minulle näin uuden lukijan :D Kiitos myös sulle kun luet ja kommentoit! Haleja<3

Maria Kirjoittaa:
9.10.2015 - 8:55

Kiitos taas! Tämä sai minut miettimään nyt kun olen tapaillut ihmisiä, että semmoset ihan tavalliset tasapainoiset miehet eivät niin kiinnosta. En ymmärrä heitä, en käsitä heidän maailmaansa missä ei tarvitse tulkita jatkuvasti toisten sanoja ja ilmeitä. Mut sitten kun tapaan juuri semmoisen vähän rikkinäisen ihmisen niin sisälläni oikein syttyy valo että nyt pääsen korjaamaan ja tukemaan (unohtamaan itseni). Vaikka oikeasti minun pitäisi korjata ja tukea itseäni.

Ehkä tosiaan luulemme korjaavamme itseämme tässä prosessissa vaikkei se niin taida mennä. Ehkä korjaamme sitä pikkuista itseämme siinä toisessa ihmisessä. Ei kovin hyvä lähtökohta suhteelle.

Olen jo pitkään käynyt lueskelemassa näitä, nyt kommentoin ekaa kertaa. Kiitos kun teet tätä blogia!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
9.10.2015 - 21:39

@Maria: Hei tosi kivaa kun kommentoit! :D Jep, noinhan se juuri menee; on tuttua ja turvallista takertua rikkinäiseen ihmiseen, kun voi keskittyä siihen eikä omiin ongelmiin, ’unohtaa itsensä’, kuten sanoitkin. Mut juu, pitää yrittää oppia tunnistamaan tää käytös ja olla rehellinen itselleen, vaikka vaikeaahan se on..

Kiitos kun luet ja tsemppiä, Maria! Kyllä tämä tästä :’D

Mikko Kirjoittaa:
10.10.2015 - 22:19

Olen itse hiukan miettinyt tätä teemaa parin päivän ajan, varsinkin kun olen nyt luukuttanut Ismo Alangon uusinta levyä. Siinäkin on näitä teemoja, erityisesti Haudankaivaja-kappaleessa.

Ja sitäkin enemmän mietin Dostojevskin Idiootti-romaania, joka ehkä kuvaa tätä säälin ja rakkauden ristiriitaa hienointen ikinä. Pitäisi lukea uudelleen, uudella fokuksella.

Mutta jos itseäni pohdin, niin mietin usein, että ihastunko ihmisissä lähinnä heissä aistimaani suruun. Varsinkin kun ajattelen, että ihminen on tavallaan paljaimmillaan surun ja epävarmuuden pauloissa. Ja sen tunteen, mitä se sitten onkaan, koen todella ristiriitaiseksi ja huolestuttavaksi. Niin, että epäilen omia tunteitani ja niiden motiiveja. Se on turhauttavaa.

Ehkä osa syynä siihen on, että on omia negatiivisia ja positiivisia tunteita kohtaan niin arka, ettei ole oppinut itseään lukemaan muuta kuin vinosti tai kuin piru raamattua. En tiedä.

Mutta tätä pitää jäädä pohtimaan.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
11.10.2015 - 20:57

@Mikko: ’Kuin piru raamattua’ :D näinhän se on.

Tokihan siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, että ihastuu ’rikkinäisiin’ ihmisiin. Musta tuntuu, et ihmiset jotka itse ovat kokeneet vaikean lapsuuden ovat usein paljon empaattisempia. On normaalia haluta auttaa kärsivää ihmistä. Mut ihmissuhdetta ei silti kannata rakentaa toivottoman tapauksen pelastamisen varaan..siinä joutuu jossain vaiheessa varmasti pettymään.

Näitä pitää tosiaan pohtia lisää.

Maria Kirjoittaa:
12.10.2015 - 14:25

Näitä voi pohtia laajemmin, esimerkiksi kuinka paljon tämä on ohjannut alanvalintaa. Terveisiä vaan sosiaalialalta! :D

@Mikko, tuo pohdintasi kuulostaa samalta asialta mistä minä puhuin jatkuvana toisten tulkitsemisena. Taidampa napata sinulta tuon kirjavinkin :)

Ja vielä palatakseni näihin sarjakuviin, mie näen nämä sopivan tosi hyvin vaikka jonkun aiheeseen liittyvän oppikirjan kuvitukseen! Olisi ihan mahtavia pohdinnan paikkoja lukijalle.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
12.10.2015 - 21:54

@Maria: No aivan varmasti :D Ja eipä siinä mitään, sosiaaliala on aloista tärkeimpiä. Vaikean lapsuuden omaavat hakeutuvatkin usein empatiaa vaativiin tehtäviin (hoitoala jne.) Oispa tosiaan kiva nähdä viel joskus näitä mun juttuja kirjojen kuvituksissa :D Ha.

Tiitu Kirjoittaa:
15.10.2015 - 10:49

Itsekin viihdyn parhaiten mieleltään tai kropaltaan jotenkin ”rikkinäisten” ihmisten seurassa, mutta omalla kohdallani koen sen liittyvän siihen, että alkkisperheessä kasvaessa tottui jatkuvaan draamaan ja tunteiden vuoristorataan. Varmaan olen jo ihan aivokemian tasollakin tottunut ainaiseen säpinään ja tylsistyn nopeasti sellaisten ihmisten seurassa, joilla on kaikki hyvin ja elämä täydessä hallinnassa. Olen paljon miettinyt, olisiko tässä kyse säälistä ja hoivavietistä, mutta en ole sellaisia piirteitä itsestäni tunnistanut, vain puhdasta säpinänkaipuuta:P Löytyykö täältä ketään kohtalotovereita?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
15.10.2015 - 21:55

@Tiitu: Joo, sama. Alkoholistien lapset usein hakevat draamaa ja voimakkaita tunnetiloja. ’Normaalius’ on tylsää. Kaaos on kivaa ja turvallista :D Onkin pitänyt tehdä asiasta postaus.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus