Mitä nyt taas

minkä taakseen jättää…

10.06.2015 - 9:52 / KuningatarAlkoholi.

14 vastausta - “minkä taakseen jättää…”

BonaFide Kirjoittaa:
10.06.2015 - 13:16

Kiitos jälleen.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
10.06.2015 - 16:33

@BonaFide: Kiitos tuestasi!<3

Vili Kirjoittaa:
10.06.2015 - 18:52

Älyttömän tuttu tunne. Joku tuskallinen/ahdistava muistonpätkä saattaa tulla ihan puskan takaa jostakin pienestä asiasta, joka yrittää aloittaa lumipallo-efektin jolloin ajatukset ja muistot vain jatkuu ja hetkeksi irrottautuu todellisuudesta. Ja sama tunne meinaa palata takaisin.. Onneksi näiden muistojen kohtaamisesta tulee helpompaa sitä mukaa, mitä kauempana ne ovat ja mitä paremmin asiat ovat nyky-hetkessä. Voimia sulle!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
10.06.2015 - 21:20

@Vili: Totta! Ajan kanssa muistot ei ehkä katoa, mutta niistä tulee vähemmän tuskallisia… Kuten joku lukija täällä aikoinaankin sanoi; kun näistä asioista on kulunut kymmenisen vuotta niin pitäis viimeistään alkaa helpottaa :D Katotaan.

Voimia sinnekin!<3

Käpy Kirjoittaa:
10.06.2015 - 23:04

Mä oon aina ihmetellyt, miten häpeään ei voi kuolla. :D Hurjan voimakkaita voi tosiaan olla häpeään liittyvät muistot, ehkä voimakkaimpia kaikista tunnekokemuksista. Ite oon joskus ajatellut että sitten kun pystyy kertomaan jollekin jostakin sellaisesta muistosta niin ollaan jo aika pitkällä.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
11.06.2015 - 19:57

@Käpy: Totta, siinä vaiheessa kun asiasta uskaltaa kertoa jollekin tai jopa, hui sentään, ~vitsailla~, niin tietää edistyneensä :D Ha

M Kirjoittaa:
11.06.2015 - 8:31

Tutulta kuulostaa.. Joku tapahtuma saattaa nostaa ihan ihmeellisen, selittämättömän ahdistuksen pintaan. Sitte alkaa kelailemaan ja tajuaa että siitä tuleeki ihan suoraan mieleen joku lapsena sattunut juttu, joka elää jossain syvällä aina vaan, piilotettuna tuskana. Koin tämän taas ihan muutama päivä sitten ja eilen tajusin mitä se tilanne mulle sisimmässäni merkitsi ja mitä asioita se nosti ahdistuksena pintaan. Tuntuu välillä että mikään tunnetila ei ole ”nnormaali”, vaan aina se kumpuaa jostain syvältä menneisyyden haavoista ja arpeutuneista kivuista.. Melkein kaikesta negatiivisesta fiiliksestä löytyy joku yhtymäkohta lapsuuteen. Ben Malisen Häpeän monet kasvot on muuten ihan hyvä kirja tähän liittyen.

Nyt aikuisena sitä muuten miettii että jos näkis tuommosenki pariskunnan kadulla matkalla jonnekki, niin harvempi ihminen varmaan katsois tuota lasta halveksuen että apua minkälainen äiti tuollaki lapsella on! Pienenähän sitä tosiaan häpesi aina itseään ja peilasi niitä vanhempien töppäilyjä omaan persoonaansa. Kyllä ihmisen mieli on kummallinen..

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
11.06.2015 - 19:59

@M: On tosi vaikeaa tietää, mistä joku negatiivinen fiilis kumpuaa. Onko kaikki aina jollain tavalla yhteyksissä lapsuuden traumohin? Ärsyttävää, jos näin on :/ Pistän tuon kirjan korvan taakse.

Se pidempi M Kirjoittaa:
12.06.2015 - 12:07

Nämä sinun kertomat muistot lapsuudestasi ovat kyllä joka kerta niin pysäyttäviä ja surullisia. Oikein koskee välillä näitä lukiessa.

Käsittämätöntä muuten, että ihmiset eivät reagoineet noissa tilanteissa – kukaan ottanut vaikka poliisiin yhteyttä, että täällä kadulla on humalainen äiti pienen lapsen kanssa?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
13.06.2015 - 7:57

@Se pidempi M: Niin, aika moni tietysi katsoi huolestuneena, mutta kaipa edelleen ajatellaan, ettei sellaiseen pidä puuttua (?) koska humala on oma asia (?) vaikka ois lapsi siinä mukana (?). En tiedä.

Rasmus Kirjoittaa:
15.06.2015 - 19:39

myhh voi sinuu! Siul on voimakkaita sarjiksia <3

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
15.06.2015 - 22:20

@Rasmus: awws kiitos<3 (samoin!)

Mikko Kirjoittaa:
8.02.2016 - 0:27

Pari kertaa itekin mammaa talutellut pimeillä maaseudun teillä kotiin, mutta ei siihen aikaan siellä enää kukaan liikkunut. Oli se silti kauheeta, kun oli ite kuitenkin fyysesti vielä lapsi, eikä oikeasti saanut sitten äitiä sillä yhellä kertaa liikkeelle. Ei, vaikka kuinka huusi ja komensi itku kurkussa. Sinne oli pakko jättää. Onneksi sattui sinä viikonloppuna olemaan isoveli kotona, sieltä se sitten t-risteyksen pitkäksi kävelleenä pellolta lumihangesta löytyi. Veljen karjaisua se totteli, ja saatiin se kotiin. Asiasta ei luonnollisesti puhuttu, vaikka hitto sinne olis kuollu, yksin en olis uskaltanu lähtee enää sinne.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
8.02.2016 - 23:11

@Mikko: Aivan kamala kokemus lapselle. Se pelko ja voimattomuus :( Onneksi isoveli tuli apuun, mut silti…Tommosta miettii vielä pitkään aikuisenakin.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus