Mitä nyt taas

memory loss

3.04.2015 - 17:18 / KuningatarAlkoholi.

18 vastausta - “memory loss”

mn Kirjoittaa:
3.04.2015 - 17:56

Hui. Tunnistin itseni ihan täysin. Tuo ”neljän sekunnin muisti” on suoraan minä, samoin askartelu ”mistä puhuttaisiin seuraavaksi”:n parissa on tosi tuttua… Tosin mä olen pitänyt itseäni aina vaan tyhmänä, sellaisena, jolla ei aivokapasiteetti ja työmuisti vain riitä normaaliin kanssakäymiseen. :(

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
4.04.2015 - 8:55

@mn: Et todellakaan ole tyhmä, ystäväiseni! Meidän aivot vaan toimii vähän hassusti :/

*voimahali*

kjjo Kirjoittaa:
4.04.2015 - 8:55

Taitaa olla tutuhkoa. Ittee on kiusannu aina, kun seurassa on käytössä vain kolmannes kapasiteetista. Osa menee jännittämiseen, mitä on tulossa, eikä sitten sitäkään pysty havainnoimaan, saati prosessoimaan omaa.

(viimeinen kuva 10 puuttuu)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
4.04.2015 - 9:23

@kjjo: Jep, tän vuoksi kynnys sosiaalisoimiseen on aika korkea. Siihen kuluu yksinkertaisesti liikaa energiaa. Se ottaa enemmän kuin antaa.

(Hyvä että huomautit, nyt pitäisi(?) näkyä myös viimeinen kuva)

vurr Kirjoittaa:
4.04.2015 - 12:36

Tuttua on! Välillä oon ollut huolissani oman muistin huonoudesta, etenkin kun suvussa on dementiaa.
Usein kaverit ja poikaystävä muistavat sellaisia asioita joista itsellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa, enkä muista olleeni tilanteessa edes läsnä.
Mikä tahansa koulutus, johon sisälty muistamista mitä luennoilla on puhuttu oli helvetillistä taistelua kun ei pystynyt vain yksinkertaisesti keskittymään.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.04.2015 - 11:45

@vurr: Kyllä, luennot on välillä yhtä tuskaa. Tuntuu aika turhalta istua siellä kun puolet asioista menee ohi (tosin monella ei-ahdituneella opiskelijalla on varmasti samoja keskittymisongelmia, heh. Koulu ei aina vaan oo hirveen innostavaa :p)

Badger Kirjoittaa:
4.04.2015 - 15:45

Heti kun kyseessä on jokin erityisen erikoinen juttu, kuten sovittu tapaaminen, varmistan muistavani sen ainakin parisataa kertaa. On muistutuksia, muistilistoja, yms.

Sitten toisaalta en välttämättä muista oikeaa päivämäärää tai sitä, mitä olen syönyt viime viikolla (älkääkä koskaan pyytäkö multa nopeaa juonikuvausta kirjasta tai elokuvasta — en ihan oikeasti muista).

Minua on muistutettu keskustelunpätkistä, tilanteista, joissa en muista olleeni läsnä.

Ahdistun, koska muistini pettää. Kun ahdistun, muistini alkaa temppuilemaan vielä enemmän.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
5.04.2015 - 11:53

@Badger: Muistilistat ovat todellakin välttämättömiä! Itse olisin ihan hukassa ilman kalenteriani. Oon onneksi sen verran neuroottinen, että vielä en oo unohtunut mitään kovin tärkeää. Paitsi töistä oon myöhästyny pari kertaa, koska ’unohdin’ että piti mennä :/

M Kirjoittaa:
7.04.2015 - 9:44

Mulle käy tuo kans tilanteissa, joissa jännitän sitä keksustelukumppania. Joskus sitte myös vastaan jotain ihan typerää, ku en oo kunnolla keskittyny kuuntelemaan mitä se toinen puhuu. Ja siitäpä tuleeki tosi kiusallinen tilanne :( Työpaikan palavereissa mun oli kans tosi vaikeaa saada niita asioita jäämään päähäni ja niistä oli sitte hankalaa puhua palaverin jälkeen työkaverien kans.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
8.04.2015 - 10:19

@M: Se on todella noloa kun tulee vastattua jotain ihan typerää ja keskustelukumppani huomaa ettei ole kuunnellu (tai luulee tyhmäksi/vähän yksinkertaiseksi). Voin vaan kuvitella millaisia vaikeuksia tällainen tuottaa työpaikalla :/

Se pidempi M Kirjoittaa:
7.04.2015 - 15:38

Moikka, ihan samoja mietteitä täälläkin. Minulla menee kaikki kohtaamiset siihen, että yritän lukea toista ihmistä; mitä se OIKEASTI tarkoittaa kun sanoo noin, mitähän se miettii, sillä on tuollainen kropan asento nyt – mitähän se viestii…jne. Sitten sitä huomaa että oho, enpä tiedä mistä ollaan puhutta ja sen myötä mulla ei ole mitään annettavaa tähän keskusteluun. Koko ajan olen kuitenkin nyökytellyt ja antanut ymmärtävän hmmm-muminan keskusteluun.

Silloin tulee itsestä sellainen ontto olo; eikö mulla todellakaan ole mitään annettavaa? Ja tietysti huijari, koska toinen luulee minun olevan läsnä.

Hämmentävää on, että ihmiset tosi monesti ovat tulkinneet, että olen loistava kuuntelija, koska seuraan heitä niin intensiivisesti. He eivät vaan tiedä, että siinä mun selviytymisvietti yrittää ottaa selvää, mitähän tuo toinen minusta haluaa. Ihan kauheaa, molemmin puolin.

Kerran yksi parhaimmista ystävistäni kysyikin, että onko hän minun mielestä tosi tylsä tai toistaa koko ajan itseään. Hän oli puhunut noin puoli vuotta itselleen tärkeästä muutoksesta, ja jossain vaiheessa tein jonkin kysymyksen siitä hänelle, mikä paljasti, että olin eka kerran kuunnellut häntä, tai siis ollut oikeasti läsnä vasta siinä vaiheessa, kuukausien jälkeen, koska kysymäni asia oli kyllä tullut joka ikinen kerta esille (se oli niin perusteisesti asiaan liittyvä, että hän mainitsi sen kyllä aina). Öö…

Ja tätä ei voi oikein ihmisille selittää; ei sitä perustutuille/tuntemattomille tai ystävillekään tule sanottua, että ai sori en oo taas kuunnellut, kun oon niin ahdistunut, ai miksi, no kun lapsuus. Ei voi heittää sellaista tavallaan ”helppoa” kertaluontoista syytä; oon kipeä/ajatukset muualla stressin vuoksi tms. kun se on kokoaikainen olotila. Sitten sitä alkaa pikku hiljaa itsekin uskoa, niinkuin tuossa yllä kommentoitiinkin, että olen (muka) tyhmä enkä pärjää.

Tällä hetkellä mietin uudelleen kouluttautumista, mutta kynnys hakea yliopistoon oman keskittymisen tuntien on kyllä suuri…että pärjääkö siellä sitten, kun edes pääsykokekirjan lukemiseen keskittyminen ei meinaa onnistua vaikka aihe kiinnostaa.

Tsemppiä meille kaikille siis, mua alkoi vähän naurattaa kun mietin, jos tämä porukka kokoontuisi ja yrittäisi keskustella keskenään :) (tämä oli tietty huonoa huumoria, sori kaikki!)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
8.04.2015 - 10:48

@Se pidempi M: (nyt on helpompi erottaa teidät :D, heh)

Aivan! Itsekin olen saanut hyvän kuuntelijan leiman. Ja juu, olen varmasti ihan ok kuuntelija, mutta tämä mielikuva johtuu enemmänkin siitä, että pyrin pitämään keskustelun muissa ihmisissä. En puhu mielelläni itsestäni, koska mulla on todella ontto ja ulkopuolinen olo. Ei oo mitään annettavaa. En ole ’oikea’ ihminen. Ja tosiaan, surullisinta on se, että tämän asian kanssa on aika lailla yksin. En tule maininneeksi ihmisille, että käytökseni johtuu mielenterveysongelmista.

Se on muuten tosi hauska ajatus, että koko tämä ahditunut sakki kokoontuisi :’D Syntyisi varmasti eeppisiä keskusteluja.

Toivottavasti löydät voimia hakea yliopistoon, jos siis päätät kouluttautua uudelleen. Paljon tsemppiä ja haleja, kuten aina ;)

Tuuti Kirjoittaa:
8.04.2015 - 22:25

Mäkin oon onneksi niin neuroottinen, että teen itelleni joka paikan täyteen muistilappuja, kirjoittelen kalenterin sivut täyteen pienimmistäkin jutuista ja laitan kaikesta itselleni useita muistutuksia kännykkään. Muuten saattaisin unohtaa sellaiset viikottain toistuvat jututkin. Enemmän mua kuitenkin painaa saamattomuus, joka johtuu ihan vain siitä, etten pysty keskittymään niin paljon, että saisin aloitettua jonkin homman.

Mullakin on usein sellainen tunne, ettei mulla ole mitään annettavaa sosiaalisissa tilanteissa. Joskus epätoivon hetkinä ajattelen, että vuorovaikutuksen ja keskustelun kulun kannalta olisi aivan se ja sama, olenko oikeasti paikalla vai en. Usein tilanne on se, että pää lyö kertakaikkisen tyhjää. Siellä ei liiku yhtään mitään enkä siis keksi mitään puhuttavaakaan. Kun sitten koitan väkisin repiä jostain jutun juurta, ahdistun siitä miten tyhmältä kuulostan. Mietin koko tilanteen ajan, mitä toinen ajattelee, mitä se milläkin eleellä tai sanalla tarkoittaa ja miltä itse vaikutan. Olen märehtijä, joka jää aina kieriskelemään epäonnistumisiinsa (vaikkei mitään isompaa olisi oikeasti tapahtunutkaan).

Se pidempi M: Hae ihmeessä! Itsekin hain kahdesti, ennen kuin tärppäsi. Jos tiedät, mikä kiinnostaa, keskity vain siihen äläkä kakkosvaihtoehtoihin, jotka vain syövät energiaa. Varaa tarpeeksi aikaa lukemiselle. Uskon, että jos sinua vain kiinnostaa, pärjäät kyllä. Yliopisto on siitä kiva, ettei se ole niin koulumainen laitos, ja omaan tahtiin opiskelu on (ainakin toistaiseksi) vähän sallitumpaa kuin vaikka amk:ssa.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
9.04.2015 - 12:06

@Tuuti: ’Kun sitten koitan väkisin repiä jostain jutun juurta, ahdistun siitä miten tyhmältä kuulostan.'<–Jeppp! Niin monesta keskustelusta tulee pelkkää tyhjänjauhamista, josta ei saa mitään irti.

Mietin joskus, että hakeudunko vaan vääänlaisten ihmisten seuraan? Sellaisten, jonka kanssa mulla ei oo mitään yhteistä? Sosiaalinen kyvyttömyys tulee vielä voimakkaammin esille, jos keskustelukumppanin kanssa ei ole minkäänlaista 'kemiaa'. Nojaa.

Se pidempi M Kirjoittaa:
9.04.2015 - 20:03

Kiitos Tuuti ja K (? millä nimimerkillä sinua kutsutaan?) tsempeistä! Tulipas kiva mieli. Noista teidän teksteistä nousevat esiin ihan oikeat persoonat, joilla on ollut paljon annettavaa tässä keskustelussa. Olen aivan varma, että näin on monissa muissakin keskusteluissa! Ja K tuossa mainitsikin kemian – keskustelu on aina vuorovaikutusta joten se ei ole pelkästään meidän vastuulla :)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
10.04.2015 - 11:19

@Se pidempi M: (juu, ’K’ käy :))

Totta, keskustelu on vuorovaikutusta ja ei yks ainoa henkilö voi ottaa siinä koko vastuuta itselleen (itse yritän oppia pois tästä tavasta)

snufkin Kirjoittaa:
20.04.2015 - 17:02

Päivän vinkki: sanelin/kännykkä äänityksellä taskussa/laukussa. Valmistaudun tärkeimmille luennoille/tapaamisille näin. Kipaisen vessassa ennen, laitan äänityksen päälle ja menen minne pitääkin. On helpottanut todella paljon, että kaikkeen sanottuun voi palata takaisin ja kelata tarvittaessa eestaas.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
21.04.2015 - 8:49

@snufkin: Hyvä neuvo! :D pitääpä hankkia sanelin

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus