Mitä nyt taas

muutos

25.03.2015 - 16:02 / KuningatarAlkoholi.

14 vastausta - “muutos”

Mikko Kirjoittaa:
25.03.2015 - 18:13

Huh, jännää että tuollainen muutos voi tapahtua noinkin kehollisesti. Vaikka jollain tapaa sen ymmärtää hyvin sellaiseksi stressin purkautumisen tyyliseksi ilmiöksi. Ei ihan sama asia, mutta jotain samankaltaista varmaankin?

Tuollaisessa tilassa tulee myös mieleen se, että sillä muutokselle pitäisi olla myös jollain tapaa avoin, eikä juuri epäillä sitä ja nakertaa siten tyhjäksi. Vaikka positiivisten tunteiden vastaanottaminen ja kokeminen ovatkin niitä vaikeita kohtia, kun on kokenut mitä on ja tunteensa tukahduttanut, mutta ehkä niitäkin oppii ottamaan vastaan.

Minulla on varmaan ollu hitaasti tuo muutos meneillään jo jonkin aikaa, vaikka sitten oikein koskaan en ole vapautunut täysin sen vietäväksi. Kun olen kyyninen ja epäilevä. Hiukan myös tunnen ottaneeni takapakkia, kun olen paikkakuntaa vaihtanut, mutta ehkä tästä pääsee yli. Ja hiukan vapautuu. Se voi olla hiukan pidempi prosessi vielä, vaikka minulla on ehkä tietyllä tapaa valmiuksia ottaa sitä muutosta vastaan ja alkaa hyväksyä enevissä määrissä itseäni. Ja ymmärtää, etten ole kaikesta vastuussa tai syyllinen.

Minulla on tosin ollut aina jokin intuitiivinen kiinnostus muutokseen, mikä on näkynyt niinkin hassusti kuin kiinnostuksena tyyliään muuttaviin muusikoihin. Ja ylipäätään taiteisiin, joissa tulee jotenkin ilmi muutos, ilman mitään teeskentelyä tai banaaliutta (mikä on aina makukysymys) (ja pitäisi joskus lukea tuo Angels in America, hui). Että sinälläänkin olisi valmiudet muutokseen, vaikka aina pelkään jämähtäväni. Tai pysyväni paikoillani.

Noita ihmissuhteita olen miettinyt itse, varsinkin kun yksi pitkäaikainen päättyi, mikä veti minut lukkoon ja olen pelännyt siitä asti, että alanko mennä taas kuoreeni. Vaan sitten mietin tässä viikon tai pari sitten, että ehkä tässä elämässä pitää panostaa niihin ihmisiin, joiden kanssa tahtoo jutella. Että ei näe tavan vuoksi, vaan sen ihmisen itsensä vuoksi (ja myös itsensä vuoksi). Se on omalla tavallaan aika itsestäänselvää, mutta kuitenkin jotain, mikä pitää oivaltaa. Ja oivaltaa aina jokaisen ihmisen kohdalla erikseen, sillä muutoshan ei lopu koskaan. Mutta jotenkin tuollaisen ”säännön” oivaltaminen on hiukan itseäni helpottanut sen suhteen, etten stressaa pitäisinkö joihinkin ihmisiin yhteyttä. Voisin pitää heidän sijastaan muihin, tärkeämpiin yhteyttä (ja pitäisikin viestitellä taas joillekin, voi apua).

Ja samalla pitäisi jotenkin käsittää, että sitä muutosta on läsnä kaiken aikaan. Että aina on mahdollisuus muutokseen jollain tapaa, hitaammin tai nopeammin, vahvemmin tai heikommin, mutta jokin mahdollisuus. Ja tavallaan sitä kaiken aikaa muuttuukin. Mutta sitten kun voi mieltää kokemansa muutoksen kehitykseksi, määritellä sen itselleen hyväksi ja ottaa sen vastaan, niin silloin on hyvä hetki.

Mutta niin, tähän tuli taas kirjoiteltua, ja ihan vain siksi, että näihin oivalluksiisi on aina hyvä kirjoittaa. Jee!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
27.03.2015 - 11:42

@Mikko: Jep, on tosiaan hankalaa antautua muutoksen vietäväksi, koska eihän kaikki muutos tapahdu aina parempaan suuntaan? Mistä tunnistaa hyvä muutos huonosta, jos se kaikki tuntuu vaan ikävältä? :/

Mut juu kuten sanoit, muutosta tapahtuu joka tapauksessa jatkuvasti ja se täytyy kai vaan hyväksyä. Angels in America on tosiaan huikea teos. En koskaan uskonut lukevani näytelmiä mutta yhdellä kurssilla piti ja vau, en ole katunut. Pääsispä näkemään sen livenä.

Heka Kirjoittaa:
26.03.2015 - 16:43

Mulla on ollut joskus samankaltaisia fiiliksiä, mutta ne ei sentään ole kestäneet päiväkausia. Ja yöllä ajatuksien vallassa valvominen on tuttua. Toivottavasti kokemasi muutos on yksinomaan positiivinen!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
27.03.2015 - 11:44

@Heka: Kiitoksia! Nykyään on tosiaan tyyneempi fiilis, joten kai tästä muutoksesta on ihan hyvää seurannut ^^

Meloetta Kirjoittaa:
27.03.2015 - 20:21

Tuo on niin tuttu tunne. Tuntuu kuin kaikki revittäisiin sisältä ja käytettäisiin tehosekoittimessa, jonka jälkeen tungettaisiin takaisin.
Aina välillä minusta tuntuu myös siltä, kuin sydämeni revittäisiin ulos rinnasta, potkaistaisiin seinään ja tallottaisiin. Sitten jos satun saamaan jotain imupaperilla irti maasta, niin yritän parhaani mukaan saada siitä jotain joka muistuttaisi edes etäisesti sydäntä.

Oletkos jo nähnyt Aapo Huhdan valokuvateoksen ”pullopostia lapsuudesta”? Se on valokuvateos alkoholistin lapsesta. Jos kiinnostaa, tässä on linkki siihen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/24/valokuvateos-pullopostia-lapsuudesta

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
28.03.2015 - 21:42

@Meloetta: Vau, aivan upeita kuvia. Hiipii kylmät väreet pitkin selkää. Kiitos kun linkkasit!

Tsemppiä ja halauksia!<3

Hha Kirjoittaa:
27.03.2015 - 23:51

WAu! Löysin tänään blogisi googlettamalla alkoholisti äiti. Se jo varmaan kertoo että omakohtaista kokemusta on. Tämä on ollut tosi hieno setti, luin kaikki yhdellä istumalla ja samastuin! Varsinkin oivallukset omanarvon tunnosta (tai tunnottomuudesta) kolahtivat. Jatka samaan malliin! Onhan sarjiksen julkaisu jo tiedossa?

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
28.03.2015 - 21:45

@Hha: No olipa hienoa, että löysit tänne! Kiitos todella paljon rohkaisusta :) Ja jep, jonain päivänä pitäis ehdottomasti vielä saada se albumi kasaan.

Kaikkea hyvää!<3

Mari Kirjoittaa:
30.03.2015 - 10:03

Käyn tällä hetkellä vaikeaa prosessia läpi. Jouduin tahtomattani alkoholisti-isäni ”omaishoitajaksi”, koska hänen toimintakykynsä laski alkoholismista johtuvien sairauksien vuoksi. Hän joutuu asumaan ulkopuolisen tuen varassa, ja elämäntavastaan johtuen hänellä ei ole yhteyksiä muihin sukulaisiin kuin minuun ja veljeeni. Olen nelikymppinen kahden lapsen äiti. Elän toisella paikkakunnalla, teen raskasta kolmivuorotyötä. Yllättäen minulle kasaantui ainoana juridisena lähiomaisena isäni asioista huolehtiminen, asiointi kotihoidon ja kotisairaanhoidon kanssa. Jouduin hoitamaan ihmistä, joka ei ole millään tasolla ollut minulle huolehtiva isä – päinvastoin hän kohteli minua ja veljeäni todella kaltoin, eikä ollut meistä millään tavalla kiinnostunut. Vaikka asuime samassa taloudessa. Nyt sain ”kolmannen lapsen” hoidettavakseni, joka osasi todella ottaa asiasta kaiken irti. Isälläni on myös vaikea narsistinen persoonallisuushäiriö, ja tämä hoidettavaksi ja muiden syliin ”pieneksi vauvaksi” heittäytyminen sopi hänelle kuin nenä päähän. Itse kannan lapsuuden vaikeista kokemuksista häpeän ja syyllisyyden taakkaa harteillani, joten kierre oli valmis. Jossain kohtaa ymmärsin, että en selviä tästä ilman terapiaa. Onneksi löysin oikean kuuntelijan, ja olen ymmärtänyt, että minun on päästävä isäni hoitajan roolista pois. Hän on isäni – ei lapseni. Kaltaisiani on tässä maassa paljon. Eronneiden ikääntyneiden alkoholistimiesten aikuisia lapsia, jotka tahtomattaan joutuvat takaisin vinoutuneiden perhesuhteiden syövereihin. Tämä heijastuu omaan parisuhteeseen, omiin lapsiin ja jaksamiseen kaiken kaiken kaikkiaan. Tämä kierre on katkaistava. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
31.03.2015 - 8:53

@Mari: Oletpa joutunut vaikeaan tilanteeseen! Pahoittelen :/ Ei ole reilua, että joutuu ottamaan hoidokikseen ihmisen, joka on niin paljon tuskaa aiheuttanut. Todella paljon voimia sinulle, hienoa että olet löytänyt kuuntelijan! On todella tärkeää, että on joku joka ymmärtää kun käy läpi näin vaikeaa prosessia. Tsemppiä, Mari!<3

Roinaton Kirjoittaa:
1.07.2015 - 5:30

Upeaa että joku tekee tälläistä sarjakuvaa ja julkaisee, aihe on todella tärkeä, minäkin raapustan mutta vain pöytälaatikkoon :) ….Tuntu niin tutulta ja tuskalliselta lukea..
Itse lasista lapsuutta eläneenä koin myöhemmin myös omakohtaisesti mitä on elää kun itsellä on päihdeongelma. Pohjalta on räpiköity pitkä matka valoa kohti ja matkaa on yhä jäljellä.
Kiitos tästä, Älä lopeta!

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
1.07.2015 - 8:35

@Roinaton: Ihanaa, jos näistä on sinulle apua! Saan tällaisista viesteistä voimia jatkaa eteenpäin :) Todella paljon halauksia sinulle ja voimia matkallesi kohti päihteettömyyttä! Pieniä askelia kerrallaan.

miukumauku Kirjoittaa:
16.10.2016 - 20:21

Suuri ajattelija Eckhart Tolle (voi toki olla sulle tuttukin!) kuvaa kirjassaan vastaavan kokemuksen – hänestä tuntui niin kokonaisvaltaisen hirveältä, ettei voinut enää jatkaa olemista. Ahdistus meni niin pahaksi, että hän sortui kuin tomuksi, mutta kasautui sitten rippeistä kokonaan uudeksi kokonaisuudeksi, ja heräsi ”valaistuneena”.

Olen pitänyt hänen kertomustaan potentiaalisena huuhaana, mutta tämän sun postauksen jälkeen uskon siihen aivan täysin.

Kiitos tästä ja kaikista muista sarjakuvistasi, upea blogi, vaikka omat perhetraumani eivät liitykään alkoholiin – paljon yhteistä tuntuu silti olevan.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
17.10.2016 - 19:21

@miukumauku: enpä ollut kuullut, mutta tuo kuvaamasi ahdistus kuulostaa hyvin tutulta! Tomusta se feeniks-lintukin uudelleensyntyy, eikö? Onpa mielenkiintoista, tosi hienoa etten ole ainoa :’D

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus