Mitä nyt taas

muutama vakavampi sana

25.02.2014 - 10:25 / KuningatarAlkoholi.

12 vastausta - “muutama vakavampi sana”

Mikko Kirjoittaa:
25.02.2014 - 14:52

Tästä aiheesta julkaistiin haastattelukirja Kourallinen tabuja, josta Kalle Haatanen keskustelee radio-ohjelmassaan:
http://areena.yle.fi/radio/2110176?ref=leiki-rarp

Kun toimin maahanmuuttajien koulutusavustajana, eräs entinen oppilas, jota en tuntenut laisinkaan, oli tehnyt itsemurhan ja kaikki sinä vuonna opiskelevat eri ryhmät vietiin yhdessä keskustelemaan tapauksesta kriisityöntekijöiden luo ja Punaisen ristin vastaanottokeskuksessa luultavasti puitiin vielä syvemmin tätä teemaa siellä asuvien nuorten kanssa.

Tilaisuudessa hahmotti aika hyvin, miten itsemurha vaikutti muihin nuoriin. Jotkut miettivät omalla kohdallaan heränneitä itsemurhatunteita ja moni totesi kyseisen ihmisen olevan nyt paremmassa paikassa.

Tämän lähempää en ole ollut itse läsnä itsemurhan toteutumista, vaikkakin sen teeman ympärillä oma pääni toisinaan pyörii ja vähän harvemmin puhunut (kunnes kirjoitin blogiini, ah hah haa).

Mutta kuten tässä korostat, syyllisyyden painolasti voi pahentaa ihmisen tilannetta. Ja varmaankin sellaisissa tapauksissa, joissa ajatuksien taustalla on jo ennestään häpeää. Muissakin tapauksissa varmasti, mutta syyllisyys ja häpeä ovat niin keskeisesti toisiinsa sidottuja asioita. (Itselläni on artikkelikokoelma Häpeä vähän!, joka pitäisi joskus lukaista mielenkiinnosta)

Mutta itsemurha on, niin ikävä juttu kuin onkin, yksi palanen siinä suuremmassa kokonaisuudessa, eli kuinka mielenterveysongelmista ei uskalleta puhua eikä niihin osata suhtautua oikein. Ja kun on muutenkin tottunut vaikenemaan, on vaikeaa puhua joistakin vaikeista aiheista edes ystävilleen.

Vaan hiljalleen näistä teemoista aletaan kirjoittamaan ja puhumaan enemmän ja avoimemmin ja oikealla tavalla. Mikä oikea tapa lopulta on, on tietty keskustelun aihe sekin, mutta sitä odotellessa.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
26.02.2014 - 8:58

@Mikko: Itseäni ei itsemurha ole koskaan läheisesti koskettanut (äiti tosin myöntää, että hän on usein pohtinut itsensä tappamista, mielenterveysongelmainen ja alkoholisti kun on).
Kuten sanot, se itsemurha on oikeastaan vaan pala suurempaa kokonaisuutta. Jos siihen halutaan jotenkin puuttua, on pakko oppia puhumaan taustalla oleviin mielenterveysongelmin ja kaikista niistä seikoista, jotka rasittavat ihmisen mielenterveyttä (syrjäytyminen, köyhyys, rasismi, väkivalta, syrjintä, jne.)

Sun mahtava postaus aiheesta inspiroi mua kovasti. Puhuit mielestäni juuri oikealla tavalla. Se oli hyvin henkilökohtainen ja rehellinen teksti. Meidänhän tulee kuunnella ensisijaisesti niitä ihmisiä, joita mielenterevysongelmat ja itsetuhoiset ajatukset koskettavat.

Badger Kirjoittaa:
26.02.2014 - 7:05

Kun olen joskus ottanut itsemurha-asian puheeksi lähimpien ystävieni kanssa, se aika usein tukahdutetaan nopeasti sanomalla ”ei saa ajatella tuollaista” tai ”en halua kuulla tästä”. Jopa avomieheni silminnähden ahdistuu siitä, jos nostan asian pöydälle. Olenpa jopa luvannut, että jos aikoisin itseni tappaa, niin en tekisi sitä yhteisessä kodissa — en sitten tiedä, onko perheenjäsenten tietämättömyys parempi asia.

Usein muotoilen asian eri tavoin, kuten ”en haluaisi olla olemassa” tai ”kyse ei ole siitä, että haluaisin kuolla, en vain jaksaisi enää elää”, mutta läheiseni ahdistuvat joka tapauksessa asiasta hyvin voimakkaasti. Koska he ahdistuvat, en sitten itse saa oikein purettua omaani (terapiaa odotellessa).

Tiettävästi en ole vakavasti itsetuhoinen, en ole vaaraksi itselleni tai ympärilläni oleville ihmisille. En usko, että kykenisin vahingoittamaan itseäni, koska itsensä tappaminen on omalla tavallaan luonnoton asia (ruumishan kamppailee vastaan pysyäkseen hengissä). En ole koskaan vahingoittanut itseäni ilmiselvän fyysisesti, mutta aika ajoin itsetuhoiset ajatukset pulpahtavat pinnalle, esim. ”tuo rekka tuleekin tuolta aika kovaa, entä jos kävelisin alle?” tai uidessa järvessä, ”entä jos vain jatkaisin pidemmälle, kunnes en enää jaksa?”

Tuollaiset ajatukset vain tulevat joskus mieleen.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
26.02.2014 - 9:22

@Badger: On hienoa kuulla sellaisten ihmisten näkökulmat, jotka itse kamppailevat itsetuhoisten ajatusten kanssa. Kiitos siis tästä kommentista! Voi olla vaikeaa puhua näin henkilökohtaisesta asiasta kuin omat itsemurha-ajatukset (netissä toki tietynlainen anonyymius mut enivei).

Harmi, ettet ole vielä saanut ketään, jonka kanssa puhua näistä asioista. Tavallaan ymmärrän kyl, että ystäväsi ja puolisosi ahdistuvat heille rakkaan ihmisen itsetuhoisista ajatuksista. Toisaalta on tietysti mukavaa, kun joku osoittaa tukea ihan vaan kuuntelemalla. Toivottavasti pääset pian terapiaan purkamaan paremmin ahdistusta. Tänne voi tottakai aina kirjoittaa ja tuolta ylhäältä löytyy mun sähköposti, eli jos ikinä tekee mieli jutskata niin sinne voi laittaa viestiä :) (ja ei tartte huolestua että rupeaisin jotenkin analysoimaan/tuomitsemaan/neuvomaan)

Sanni Kirjoittaa:
28.02.2014 - 23:31

Hei K, ei liity suoranaisesti aiheeseen, mutta näitkö uusimman Valheen Vangit jakson (ruudusta näkee myös jos ei muuten) joka käsitteli alkoholismia ja sen piilottelua? Oli aika rankka jakso ja tuli sun blogi mieleen siitä, vaikka jakson tyttären näkökulma oli tosi, hmmm, erilainen? Jotenkin ei yhtä lähestyttävä tai ihmimillinen.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
1.03.2014 - 10:42

@Sanni: Kävin tässä aamulla vilkaseen jakson tuolta ruudusta. Olin yllätynyt siitä, kuinka realistinen se oli (vaikka kyseessä ei olekaan oikeesti dokumettisarja, vaan näyttelijät näyttelevät jonkun tositapahtumiin perustuvan tarinan). Se äitihän ei lopussa tietenkään raitistunu, näinhän se yleensä menee. Lindahan ei itse oikeesti edes halunnu mennä katkaisuhoitoon, plus hän oli siellä vaan 5 päivää?? lol.

Tytär Mette oli mielestäni uskottava alkoholistien lapsen roolissa. Siinä näky paljon vihaa ja turhautumista. Tunnen itsekin paljon vihaa, ja usein kun piirrän näitä sarjiksii suutun äidille tosi paljon. Mutta ne tunteet, jotka te näätte mun postauksissa on hyvin…käsiteltyjä? Ne eivät ole raakoja, turhautuneita möläytyksiä (vaikka joskus saattaa siltä vaikuttaa). Tarkoitan, että mietin tarkkaan, miten asiani ilmaisen, mitä sanoja käytän, mitä retoriikka, miten saan tunteeni ymmärrettävään muotoon. Yritän ymmärtää asiat myös päihderiippuvaisen kannalta. Ehkä siksi mun näkökulma vaikuttaa inhimillisemmältä kun Meten vihainen tiuskimien.

Mua aina hihityttää suomalainen näytteleminen, mut kyl se oli katsomisen arvoinen jakso! kiitos kun vinkkasit :D

tala Kirjoittaa:
1.03.2014 - 11:01

Olen itse siitä onnellisessa asemassa, että omassa lähipiirissäni on useampiakin itsemurha-ajatuksia kokeneita. Tämä ei kuitenkaan tee asemastani onnellista, vaan se, että tämä sama lähipiiri suhtautuu juuri kuvailemallasi ja toivomallasi myötätuntoisella asenteella toistensa ajatuksiin.

Kenties kun itse on käynyt samankaltaisia ajatuksia läpi, myötätunto kasvaa ja tietää mikä merkitys on esimerkiksi lauseella ”Voit puhua miulle mistä vain”. Vaikka puhuminen ei koskaan tulisi ajankohtaiseksi, voi olla että pelkkä tieto siitä että on joku, joka on tähän tarjoutunut, auttaa.

Asenteissa on paljon muutettavaa, mutta uskon että ne muuttuvat pikkuhiljaa koko ajan. Tunnen monia eläviä esimerkkejä siitä, että maailma parantuu.

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
1.03.2014 - 19:59

@Tala: Mahtavaa, että lähipiirisi osoittaa sulle tukea! Olisipa kaikilla joku ihminen johon nojautua vaikeina aikoina. Ihan vaan se, että tietää et tarpeen tullen on joku, joka kuuntelee tuomitsematta, voi olla lohduttavaa :)

Uskon itsekin, että asenteet muuttuvat ajan kanssa parempaan suuntaan. Sitä odotellessa~

Minorea Kirjoittaa:
27.03.2014 - 13:44

Lueskelin tätä blogia mielenkiinnolla ja oli pakko sitten tähän tarttua.

Itsemurhasta puhuminen on aina avunpyyntö, ja kuten sanoit, sellainen ihminen joka on päättänyt sen tehdä myös tekee sen. Sellainen ihminen ei kerro siitä kellekään, koska ei halua enää apua tai ketään estämään päätöstä. Itsemurhasta puhuva on edelleen epävarma ja tahtoo eroon siitä tunteesta, joka aiheuttaa sen olon.

Omalla kohdalla teini-iässä kerroin kaverilleni suunnittelevani itsemurhaa, koska en jaksa enää koulukiusaamista. Kirjoitin myös aiheesta paljon (ja vanhempani heräsivät liian myöhään tajuamaan avunpyyntöni) mutta ainoastaan tälle kaverille uskalsin sanoa tästä. Se oli minulta avunpyyntö, koska toivoin, että kaverini jotenkin taikoisi kaikki ongelmat pois ja muuttaisin mieleni. Näin ei käynyt, mutta silti kaverini oli se ihminen, jolle saatoin soittaa kesken koulupäivän ja itkeä puhelinta vasten vessassa, jossa olo helpottaisi.

Ja kannatan tosiaan laillasi, että kertojia ei syyllistetä vaan yritetään auttaa. Kertominen on avunpyyntö ja kuka ihme alkaisi syyllistämään avun pyytäjää? (olisiko reilua kalliota roikkuvaa avunpyytäjää syyllistää, että mitäs olit niin tyhmä, että putosit?)

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
27.03.2014 - 21:48

@Minorea: Kiitos kun jaoit kokemuksiasi! Itsemurha ei ole mulle kuitenkaan niin tuttu asia, joten on valistavaa lukea niiden ihmisten kokemuksia, jotka ovat sitä vakavammin harkinneet. Tuntuu, että juuri tuo koulukiusaaminen toistuu usein näiden ihmisten tarinoissa. Otan sen luultavasti esille vielä jossain postauksessa.

Kiitos kun olet olemassa :) olet kaunis ja vahva ihminen *hali*

sakura Kirjoittaa:
20.10.2014 - 21:42

Pakko nyt lisätä tähän vielä sen verran, että kyllä myös ne, jotka ovat ihan vakaasti päättäneet tappaa itsensä, kuitenkin lähes aina puhuvat tai vihjaavat aikeistaan jollekulle. Voin tarkistaa prosenttiluvutkin, mutta selvästi suurin osa itsemurhassa onnistuneista on kertonut aikeistaan ainakin yhdelle ihmisille. Lisäksi, aiemman itsemurhayrityksen lisäksi, suurin itsemurhan riskiä kasvattava tekijä on siitä puhuminen. Eli puheet itsetuhoisuudesta on AINA otettava vakavasti.

Tässä vielä vähän lisää tietoa:
http://www.suicide.org/suicide-myths.html

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
21.10.2014 - 9:55

@sakura: Ehdottomasti, puheet itsemurhasta pitää aina ottaa vakavasti.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus