Mitä nyt taas

._.’

20.10.2013 - 16:01 / KuningatarAlkoholi.

6 vastausta - “._.’”

X Kirjoittaa:
22.10.2013 - 9:09

Hei K,
Mahtava sarjis! Niin kuvaava hahmo sohvalla. Ja ne tyypit Ahdistus, Suru, Itsetuho, Tuska, Pelko, Viha, Ärtymys… Ne meillekin tuuppaavat ihan liian usein eivätkä tajua lähteä. Toipumista taas pitää etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Päivi Kirjoittaa:
12.02.2015 - 21:53

Hei Koo, nyt vasta löysin blogisi. AAL täällä myös…jotenkin sairaasti lohduttavaa lukea siun kuvia. Ollaan samassa veneessä. Oon muuttanut kans puol Suomea päästäkseni pois vanhempieni vaikutuspiiristä. Laita aähkäriä jos haluat tutustua…

Kaikkea hyvää sinulle <3

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
13.02.2015 - 20:52

@Päivi: Ihanaa, että näistä on sinulle lohtua<3 Meillä taitaa tosiaan olla aika samanlainen tarina :) Pistin sulle sähkäriä~

M Kirjoittaa:
21.02.2015 - 16:22

Voi herranen aika, miten tutuista asioista ootki näitä pätkiä tehny! Tuo on niin tuttua että sitä muuttaa mahdollisimman kauas kotoa ja lopulta huomaa että ihan tismalleen samat möröt myllertää pään sisällä edelleenki.. Näissä asioissa se välimatka ei valitettavasti taida auttaa :(

KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:
23.02.2015 - 8:38

@M:Niinpä! Välimätka voi toki vähän auttaa, mut harvoin se on mikään lopullinen ratkaisu :/

heipsmoiks Kirjoittaa:
10.02.2016 - 12:39

Heippati taas, kirjottelinkin tuonne aiemmin ja taisin sekoittaa nyt kyllä blogin keskenään kun mainitsin kommentissani lääkityksestä minkä luulin että olet myös aloittanut.. syytän väsymystä =)

Muttaniin, oli pakko nyt kun pääsin kahvin kera lukemaan sarjiksiasi loppua kohden ja tuli ihan sairaan kiva ajatus päähän ni kertoa se sinullekkin, itte oivalsin paljon tästä aikoinaan! Tosin en tiedä jos fiksuna tyttönä olet tämän jo aikoja sitten hoksannut! =)

Elikkä parilla vuodella taaksepäin, lapsuuteni ja koko aikuiselämäni oli ollut hyvin traumaattista ja asioita jäi paljon käsittelemättä, mitkä heijastui sitten läheisimpiini, keihin nyt uskalsinkaan luottaa.
Vuosien jälkeen päätin hakea apua psykogilta (olisi voinut tapahtua aikaisemminkin :D), ja juttelin siitä sen aikaisen hoitajani kanssa.
Ihmettelin hänelle ääneen että miksi kaikki negatiiviset asiat puskee nyt päälle, kun _kerrankin_ elämä on mallillaan ja pitäisi olla iloinen.
Hoitajani sanoi parempaa mitä psykologini koskaan sanoi, ja toi ajatuksensa esille että ehkä vihdoinkin kun olen päässyt hengittämään rauhassa ilman painostusta ja hyvin julmia ihmisiä, saan aikaa miettiä ja sillon todellisuus kolahtaa koska nyt annan sen vaan tulla sen sijaan että hukutan ajatuksiani ”hoivaten” vääriä ihmisiä elämässäni.

Lopetin psykologilla käynnit parin kerran jälkeen koska en kokenut saavani apua (ja aion hakea sitä vielä), nykyään tiiviissä hoitosuhteessa lääkärini kanssa ja hoidetaan masennusta, myöhemmin kun voimat riittää (HUOM: lusikkateoria ;) ) hakeudun psykoterapiaan.

Ja tällä viittasin tuohon sinun muuttosi jälkeiseen 6kk-ajanjaksoon, minulla iski myös pahimmat ajat muutettuani kotipaikkakunnaltani pois ihan uuteen ympäristöön. Meidän aivot kun on niin kummallisia että prosessoidaan asioita niin omilla tavoillamme, ja tämä ”lukkiutuminen” on isoin lukko, koska se paha tulee kyllä vielä vastaan kun se sille sopii parhaimpaan kohtaan.

Mietin myös että et oikeen sen kummemmin puhu oletko vanhempiisi yhteydessä? Tietävätkö he tästä sarjakublogista? Huomaan että aika Anonyyminä täällä olet, mutta ajatuksissani kävi, että ethän sinä mitään menettäisikään jos esim. äitisi nämä näkisi. Päinvastoin, kun siinä voisi voittaa paljon, EHKÄ.

Harmittaa myös puolestasi mitä olet joutunut kokemaan, mutta osaan samaistua (vaikkakin ilman alkkisvanhempia), kuitenkin tämän sarjakuvablogin kirjoittaminen/piirtäminen kertoo siitä että sinulla on paljon (asiaankuuluvaa ja sallittua!) katkeruutta. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä äitisi ajoi tuohon kierteeseen, koska päihteillä USEIN haetaan todellisuuden pakoa kun oikea maailma ei enää ole se paikka missä on kiva olla.
Varmaan et ikinä saa vastausta äidiltäsi tähän (toivon kyllä todella että saisit) mutta luulen että olet kasvattanut aika kovan kuoren jolla pärjäät eteenpäin, kuhan muistat panssarit välillä avata muillekkin ihmisille =)

Minä tiedän etten saa vastauksia isoimpaan osaan elämäni traumaattisimmista kokemuksista, mutta kuten sitä paljon surua ja pelkoa kohdanneena oppii, niin nostamaan nuo muurit ympärille, ja sitten asiat ei enää satutakkaan kuten ehkä joitain ihmisiä taas eritavalla satuttaisi =)

Balanssi meidän pitää kuitenkin löytää, tsemppiä sinullekkin tulevaisuuteen ihan hirrrrmuisesti!!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus