It is what it is

16.12.2018 - 12:49 / KuningatarAlkoholi.


ty_1 ty_2 ty_3 ty_4 ty_5 ty_6 ty_7 ty_8
ty_9 ty_10 ty_11 ty_12 ty_13

Joo en meinaa omaa äitiäni jättää katuojaan, mutta vituttaa, ettei tästä paskasta pääse eroon edes aikuisena ja lapsuudenkodin jo kauas taakse jättäneenä. Suuri(n) osa alkoholistien lapsista kokee velvollisuudentunnetta vanhempiaan kohtaan, näin se vain on! Niin typerältä kuin se ulkopuolisista saataa vaikuttaakin.

Kategoria: ahdistus, alkoholismi, alkoholistien lapset.



5 vastausta - “It is what it is”

  1. kjjo Kirjoittaa:

    Tajuan. Juopotteluvuodet kokeneena.

  2. Vili Kirjoittaa:

    Mun yks oudoimmista toiveista koskaan on ollut se, että isän kanssa autossa toivoin usein että ajettais siltaa päin tai jotakin vastaavaa rakennelmaa kohti. Ja että kumpikaan ei selviäis…. Äidin luo en päässyt, isän kanssa asuminen täyttä helvettiä ja vieraaseen perheeseen en halunnut. Lapsen epätoivo ja vakava masennus, halusin vain päästä pois. Enää ei tietenkään tämänlaisia ajatuksia ole ja en lapsenakaan ajatellut koskaan ”tehdä jotain asialle”. Tästä on vaikee puhua, kun se on niin hiton iso tabu. Ehkä ymmärrät mitä tarkoitan…

  3. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Vili: Ihan hirveää D: Harvoilla lapsilla on kykyä, tahtoa tai ymmärrystä hakea apua tilanteeseen. Mulle oli tosi tärkeää suojella koko perhettä eikä ”hajottaa” sitä, plus en uskonut että esim. sossu tai koulu olisi osannut tehdä asialle mitään merkityksellistä muutenkaan…piti vaan kärsiä ja odottaa täysi-ikäisyyttä.

  4. Jenna Kirjoittaa:

    Vastauksena tuohon, että pitäisikö palata hoitamaan humalaista äitiä vielä aikuisenakin jos asiat menee pyllylleen: ei missään nimessä pidä/tarvitse, vaikka kuinka kuka (tai oma mieli) heittäisi ”mutku se on kuitenkin sun äiti” -kortin. Mun äiti asuu palvelutalossa (ei oo alkkis mutta muuten sairas) enkä mistään hinnasta alkaisi sen omaishoitajaksi, koska kuka sellaista henkistä mukilointia jaksaa vielä aikuisenakin? Musta ei ole itsekästä vaan tervettä suojella omaa mielenterveyttään ja rajojaan, nyt kun siihen aikuisena on parempi mahdollisuus.

  5. Em Kirjoittaa:

    Äiti ihan liian monta vuotta mahdollisti isän alkoholismin (ja me lapsetkin tavallaan, koska vaikenimme). Oli siunaus, että he lopulta erosivat. Ja oli siunaus, että isä oli pahimpina aikoinaan kusipää, jonka kanssa ei oikein kukaan halunnut olla. Muuten olisi mennyt paljon kauemmin ennen kuin isä pääsi riittävän pohjalle, että oikeasti halusi apua. Nyt hän ollut 3,5 vuotta raittiina.

    Pikkusisarukset jaksoivat isää auttaa muun muassa muutossa äidin luota. Mä en pystynyt enkä halunnut auttaa. (Ja edelleen koen, että tein kaikkien kannalta oikein, kun en auttanut!) Hyvä, kun pystyin välillä tapaamaan. Minä, esikoinen, olin isin tyttö. Oli mielettömän tuskallista nähdä, kun känni-isä kuihdutti isääni pois vuosi vuodelta pahemmin. Onneksi itse pääsin pakoon opiskelujen perässä satojen km päähän, enkä joutunut läheltä seuraamaan isän pahimpia vuosia. Mutta oli hiton tuskallista, että nuorin sisarus ja äiti joutuivat isää vielä vuosia kestämään omassa kodissaan.

    Mua jaksaa edelleen ihmetyttää se, että nuorin sisarukseni pyyttyi muuttamaan isän luo puoli vuotta tämän raitistumisen jälkeen. Mä taas kannan edelleen kaunaa isää kohtaan. Onneksi kohta alkaa terapia. Jospa sen avulla pääsisin kaunasta, masennuksesta ja ahdistuksesta edes osittain eroon.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Heipparallaa! Täällä asustaa parikymppinen opiskelijapoloinen. Blogini sisältää pääosin terapeuttista taiteilua. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen~ kuningatar.alkoholi@gmail.com

Arkisto

Kategoriat

Linkit

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras   helmi »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31