ethän jätä?

6.09.2014 - 9:17 / KuningatarAlkoholi.




38 vastausta - “ethän jätä?”

  1. Seraphine Kirjoittaa:

    Vaikka en olekaan alkoholistiperheestä, tämä postaus heijastelee tosi paljon omia kokemuksiani. Tarve miellyttää ja mulla erityisesti tarve anteeksipyydellä itseäni (anteeksi kun vaivaan aina, anteeksi kun tulen koko ajan käymään, anteeksi kun haluan olla niin paljon sun kanssa) on jotain, mistä yritän pikkuhiljaa päästä eroon. Mut silti aina uudestaan palaa tohon laskelmointiin, et viittinkö pyytää tuota ja tuota ihmistä kanssani jonnekin, onko kulunut tarpeeksi pitkä aika edellisestä tapaamisesta / enhän ole vaivaksi. Mutta niin kuin ihanasti vikassa ruudussa toteat, me riitämme. <3

    Ja onneksi olkoon muuten Taivaallisin sarjakuvablogi 2014 -palkinnosta! :)

  2. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Seraphine: Juu! Varmasti nämä samat ajatukset ja tunteet voivat koskettaa ketä tahansa, ei vain alkoholistien läheisiä :)

    Tosiaan, tuo anteeksipyytely ihan KAIKESTA (jopa omasta olemassaolosta) kuulostaa tosi tutulta, huoh. Osaisipa ottaa paremmin perspektiiviä näihin asioihin. Tiedän kyllä, että on paljon ihmisiä jotka OIKEASTI tykkää musta ja haluaa viettää aikaa mun kaa, mut mun aivot ei vaan halua uskoa sitä.

    Ja kiitos kovasti onnitteluista! Olihan tämä todella suuri kunnia :D

  3. Toinen Kirjoittaa:

    Vau! Löysin tänään sun blogin ja se oli heti pakko lukea kokonaan läpi, niin paljon löysin samankaltaisuuksia, niitä samanlaisia tunteita ja asioita mitä mäkin olen kokenut. Oon myös alkoholistin lapsi, tosin omassa perheessäni alkoholisti on isä, ja kuten sullakin, siitä tietää vaan hyvin harvat.

    Mullakin on huono itsetunto ja aina välillä tuntuu siltä että kaikki vihaa mua eikä vaan kehtaa sanoa sitä. Oon erittäin kontrolloiva ja aina projekteissa johtajana, vaikka oon muuten introvertti. Käytin ensimmäisen kerran alkoholia vasta yli 20-vuotiaana, nykyäänkin hyvin vähän ja hyvin harvoin. Mua ällöttää ja suututtaa humalaisten ihmisten näkeminen ja niiden kanssa oleminen, siks en oo opiskelijaelämässä hirveesti sosialisoitunutkaan. Oon huono käsittelemään tunteita enkä näytä negatiivisia tunteita muille. Avomiehen kanssa jaan lähes kaikki, kenenkään muun kanssa en. Ajatuskin itkemisestä jonkun muun nähden tuntuu ihan hirveältä. Kun asuin vielä kotona, isä haukkui usein viinapäissään mua empatiakyvyttömäks (ja kaikeksi muuksikin kyllä), ja näköjään sitten kävi niin että musta tuli(ainakin ulkopuolisen silmiin) oikeastikin ihan tunnekylmä.

    Tuntuu niin tutulta ettei näistä asioista saanut puhua ulkopuolisille (tosin meillä puhumisen kielsi äiti, varmaan koska itsekin häpesi ja häpeää tilannetta tosi paljon), ettei omia heikkouksia saanut näyttää, että kannattaa olla vaan hiljaa, että alkoholisti voittaa aina riidan. Itse tosin olin niin tulisieluinen, että oli pakko aina jossain vaiheessa sanoa takaisin, vaikka sitä katuikin aina.

    Pienenä en tajunnut että tälläistä ei ole kaikkien perheessä, ja isän juominen (tai oikeastaan siitä seuraava riitely ja huuto) ahdisti. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän ahdistus alkoi muuttua vihaksi. Pois kotoa muuttaminen oli tosi helpottavaa. Nykyään isän näkeminen kännissä ei enää ahdista, vaan se suututtaa että käyn harvoin kotona, eikä aina silloinkaan viitsitä olla selvin päin. Äiti mua käy sääliksi, kun tiedän että se joutuu kestämään sitä. Alkoholismista huolimatta musta on jollakin ihmeellä silti kehittynyt emotionaalisesti aika normaalin vakaa aikuinen. Tuntuu silti aina pahalta ajatellakin isän alkoholismia ja kaikkia niitä muistoja mitä siihen liittyy. Pahoittelen tätä hirveää romaanivalitusvirttä, kaikesta tästä tietää vaan niin harva että tuntuu hyvältä päästä purkamaan sitä kaikkea vihaa ja pettymystä.

  4. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Toinen: Kaiken kokoiset tekstit ovat tervetulleita! Et ole ensimmäinen joka kirjoittaa tänne pienoisromaanin :D Mitä enemmän tarinoita ja näkökulmia saamme tänne, sen parempi.

    Tekstistäsi pisti silmääni tuo ”Ajatuskin itkemisestä jonkun muun nähden tuntuu ihan hirveältä.” Se on myös omalla kohdallani hyvin totta. Tuollainen tunteiden valloille päästäminen merkitsisi mulle kontrollin menettämistä ja heikkouksien paljastumista. Olen luonut korkean muurin ympärilleni ja laittanut just tuollaisen tunnekylmyyden naamarin kasvoilleni, jotta kukaan ei vain näe kaikkea sitä tunteiden myllerrystä sisälläni.

    Mut juu, paljon tsemppiä sulle, Toinen! Olet kaunis ihminen ja ansaitset hyviä asioita :)

  5. peterick Kirjoittaa:

    Tää liippas kyllä niin läheltä itseäni, että pakko kommentoida. Monien jo mainittujen lisäksi tunnen koko ajan hirveän huonoa omatuntoa, jos en ole pitkään aikaan ollut johonkin ystävään yhteydessä ja sopinut tapaamista. Se on kaiken lisäksi kauheessa ristiriidassa tuon ”se ei oo ottanu muhun yhteyttä kahteen viikkoon se varmasti vihaa mua” -ajattelutavan kans :/ Ja jos joskus joku pyytää minulta palvelusta, esim. ”hei tuutko hakeen mut täältä paikasta x kello 01:00” ja vastaan kieltävästi koska oon todella väsynyt niin vatvon seuraavat kaksi päivää itsekkyyttäni ja mietin suututinko kysyjän, kun eihän mulla ollut mitään ”oikeaa syytä” olla hakematta häntä. Itse en tiedä mistä tämä väsyttävä ajatustapa juontaa juurensa omalla kohdallani, en ole alkoholismia sairastavasta perheestä lähtöisin, mutta jotain tekemistä vanhempieni erolla ja isäni käytöksellä saattaisi olla tämän kanssa.

    Ihana tuo viimeinen ruutu <3

  6. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @peterick: Voih, harmillisen yleisiä tälläiset kierot ajattelutavat :/ Ja tosiaan, nehän voivat koskettaa ihan kaikkia, olipa alkoholistin lapsi tai ei.

    Itse oon aika huono pitämään yhteyttä ihmisiin, mikä synnyttää usein tuota syyllisyyden tunnetta. Ja sit aattelen et nyt se ihminen on mulle tosi vihainen koska en oo ottanu yhteyttä joten kynnys soittaa hänelle kasvaa. Ja niin syntyy tälläinen hieno noidankehä, jossa näen kyseistä ihmistä ehkä kerran kuussa ja loput ajasta poden syyllisyyttä, heh.

    Tosi kivaa että kommentoit :) Iso hali ja tsemppiä! Oot ihana ^^

  7. BonaFide Kirjoittaa:

    Kiitos tästä tekstistä juuri tänään. Olet täydellinen oivaltamaan näitä ajatusten kiertokulkuja ja ilmaisemaan vielä aivan täydellisesti ulos. Saan blogistasi todella paljon.

  8. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @BonaFide: Miten ihana kommentti! Tämä oli kyl tosi mukava kuulla. Käytän aika paljon aikaa sarjakuvakäsikirjoituksen tekemiseen ja mietin tarkkaan, miten asiani esitän. Mahtavaa että ilmaisuni toimii :)

    Kiitos kun luet!

    <3

  9. Badger Kirjoittaa:

    Hei, nuo fiilikset ovat todella tuttuja.
    Avomieheltä joudun aika ajoin kysymään, tykkääkö se musta vielä, ja huolehdin kovasti että esim. jäätelö jaetaan just tasan.

    Kavereiden kanssa sama homma. Aina mulla on sydän syrjällään, kun kaksi bestistäni tekevät asioita yhdessä ilman mua.

    Onneksi olen tiedostanut, että murehtiminen on aika suurelta osin turhaa, ja että on normaalia, että aina ei ole kaikessa itse mukana.

  10. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Badger: Itsekin tuun joskus kateelliseksi, jos muutama läheisempi kaveri päättää esim. mennä leffaan tai kahville ilman mua. Mut yritän ajatella, että mustakin on kivaa olla joskus ihan kahdestaan jonkun kanssa. Siinä pääsee luomaan vähän syvällisempää suhdetta toiseen ihmiseen. Mut tosiaan, näitä asioita pitää pohtia ja yrittää katsoa vähän muidenkin näkökulmasta.

  11. Satsura Kirjoittaa:

    Vau. Jälleen kerran postauksesi osui ja upposi. Olen itsekin alkoholistiperheestä (ja tavallaan edelleenkin elän siinä) ja pystyn samaistumaan kaikkeen, varsinkin tähän postaukseen. Tuntuu jo niin turhauttavalta yrittää solmia yhtään uusia syvällisempiä kaverisuhteita, kun ketään ei tunnu kiinnostavan :(

    Mutta lyhykäisyydessään, kiitos erittäin paljon tästä blogistasi! Jokainen postaus on laadukas ja osuva, enkä yhtään ihmettele ”Taivaallisin sarjakuvablogi 2014” -palkintoa, joka blogillesi myönnettiin. Onnea! :)

  12. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Satsura: No niinpä! Aina kun tapaan jonkun uuden tyypin ajattelen, et juu tolla on varmaan jo ihan tarpeeki kavereita ja ei se varmaan tartte mun kaltaista ystävää eikä sitä kiinnosta jne. Heikko itsetunto kuiskuttelee korvaan, äh :/

    Mut paljon tsemppiä sulle! Harmi, että joudut vielä elämään alkoholistiperheen arjessa. Itsekin pääsin muuttamaan pois kotoa ’vasta’ 20-vuotiaana kun mulle herui vihdoin opiskelupaikka. Toivottavasti tilanteesi helpottaa vielä! *hali*

    Ja kiitos myös tosi paljon kehuista ja onnitteluista!<3 Oli kyl mahtavaa saada tälläista tunnustusta.

  13. mnr Kirjoittaa:

    Huhhuh, mulla olisi niin paljon kommentoitavaa etten taida osata sitä kaikkea edes ylös kirjoittaa. Enkä tiedä tarvitseekokaan, aika moni on jo jakanut tarinaansa.
    Mietin myös, mihin postaukseen olisin kommentoinut, mutta koska niitäkin olisi ollut niin valtavasti, valitsin uusimman. :D

    Löysin sun blogin pari päivää sitten ja ahmaisin sen melkein kerralla. Ja jestas, miten hyvin a) osaat kertoa ajatuksiasi ja purkaa tunteitasi ja elämänhistoriaasi kuvien (ja tekstin) kautta – niin hyvin, että varmasti ”asiaan perehtymätönkin” ymmärtäisi b)kuvaat niin monen muunkin elämää sarjakuvillasi.

    Näen ihan hirveästi itseäni tässä blogissa, vaikka lähtötilanne on meillä hieman eri; minun kotonani ei käytetty alkoholia tai päihdyttäviä aineita, vaan isä oli aina aivan selvin päin sekaisin. (En tiedä, joskus tuntuu että se on jopa pelottavampaa ja melkein toivoin että se olisi käyttänyt päihteitä ja muuttunut niiden vuoksi, eikä ollut omalta persoonaltaan häiriöinen, psykopaattinen narsisti.)

    Lopputilanteemme sen sijaan on aika sama; vakavat ahdistuneisuus ja masennus, syömishäiriö, PTSD (ja toki kaikki estyneet persoonallisuudet yms., mutten tohtisi laskea niitä tähän). Vaikka pääsin vuosia sitten kotikylän ikeestä ja olen ottanut ison etäisyyden vanhempiini, mennyt ei lähtenytkään mihinkään. Kaikki seurasi mukana, ei se kauhu koskaan häviä. Se kietoutuu ympärille ja tukehduttaa aivan liian helposti, sillä en ole oppinut riittävän hyvin sitä käsittelemään.

    Äh. En tiedä edes mitä sanoa, voinen vaan toistella että ”joo, ihan samalla tavalla! just tollee! Eiih tää on niin story of my life!1”. Ollaan melkein samanikäisiäkin!!1
    Joten ööh.
    Tuolla blogin alkutaipaleella oli yksi sarjis joka sai mut ihan itkemään saakka, tuo missä kerroit siitä miten yrittäessäsi selittää isällesi siitä mikset halua tulla kotiin ja miten epäilet toisinaan itseäsikin, ovatko tapahtuneet todella totta.
    Olen löytänyt itseni samoista epävarmuuksista, ja kaikkein pelottavinta ehkä tässä kaikessa on se, että mitä jos mä olenkin oikeasti vaan liian herkkä. Että mitään ei koskaan tapahtunutkaan. Isä ei koskaan meinannut tappaa äitiä, se ei pahoinpidellyt, haukkunut, uhkaillut. Mä en ikinä juossut irrotamaan isää äitistä, en sulkenut pikkusisarusten korvia ja silmiä öisin. Mun ei olis tarvinnut pelätä mitään, mutta olin tyhmä ja herkkä tyttö joka pelkäsikin kaikkea ja käänsi sen vanhempien viaksi.
    Mitä jos koko mun menneisyys onkin vaan mun keksimää ja nyt ahdistun ihan turhasta. Ei helvetti.

    Oon nyt vihdoin ottanut askeleen omassa elämässäni, vaikka hiton tuskallinen ja vaikea se oli. Oon terapiajonossa, eli ehkä joskus paneudun elämääni kunnolla. Mulla ”kaudet” meni aivan samalla tavalla kuin säkin jossain sarjiksessa kuvailit, että huonona aikana ei vaan pystyjaksakykenehaluaeih ja hyvänä aikana taas joku terapia tuntuu tosi tyhmältä ja kaukaiselta ajatukselta.
    Mutta sit kun vaan päätti että NYT TEEN ELÄMÄLLENI JOTAIN vaikka oikeestaan haluisin vaan kuolla, niin oli helpompaa pusertaa sana ”joo” suusta, ja nyt ei tarvii kuin venailla.
    Vaikka sä osaat käsitellä asioitasi ja menneisyyttäsi valtavan hyvin, luulen ettei se terapia olisi pahitteeksi (ellet sellaisessa nyt jo ole). Vaikka en mäkään voi millään kokemuksella asiasta puhua.

    Tsemppiä, jään ehdottomasti seurailemaan tätä, vaikka aika kipeitä asioita nostatkin esille ja ajateltavaksi.

    <3

    (Ai niin ja superiso anteeksi tästä kilometrikommentista, heh hups.)

  14. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @mnr: Tänne kommentoi moni, jonka perheessä ei ole alkoholismia, mutta jossa vanhemmilla on jonkinmoisia mielenterveysongelmia (kuten ilmeisesti isälläsi on). Sekin on mielettömän rankkaa lapselle, ihan varmasti. Ei ihme jos sinäkin kamppailet masennuksen ja monen muunkin asian kanssa. Ne asiat menneisyydessäsi todellakin tapahtuivat. Et ole kuvitellut niitä, vaikka kuinka paljon joku yrittää uskotella sulle, että ylireagoit tai otat asiat liian tosissasi tai muistat väärin. Sun muisti pelaa oikein hyvin. (Mun pitää itseänikin muistuttaa tästä jatkuvasti!)

    Ihanaa kuitenkin, että olet uskaltautunut ottamaan ensimmäisen askeleen kohti parempaa. Se vaatii rohkeutta! Toivottavasti pääset terapiaan mahdollisimman pian, ja saat tarvitsemasi avun. Minäkin uskaltaudun vielä jonain päivänä, ihan varmasti :)

    Suuri hali ja kiitos kun kehuit blogiani niin nätisti<3 Hienoa kuulla, että se herättää näinkin paljon tunteita.

  15. Twi Kirjoittaa:

    Mä rakastan sun blogia! :3 Taas puin täällä tyyliin nyrkkiä ilmaan ”just niin, just niin, JUST NIIN!”, kun ilmaiset niin ytimekkäästi itsellekin niin kovin tutut tunteet ja ajatukset

    Oon linkkailut ja suositellut sua jokatoiselle kaverillekin, joille tällaiset asiat on tuttuja.

    Saisinko joskus tulostaa sun sarjakuvia mun terapiaistuntoja varten, avuksi keskusteluun mun terapeutin kanssa? Lupaan ilmaista selkeästi, että en ole itse näin taitava, vaan sinä :D

    *halit*

  16. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Twi: Oooo ihana Twi! Kiitos tosi paljon kun linkkailet näitä ja kerrot kavereille. Musta ois ihanaa, että mahdollisimman moni joille näistä sarjiksista voi olla hyötyä löytää tänne. Suurkiitos siis :)

    Tottakai voit käyttää näitä terapiaistunnoissa, tulosta pois! Olipa kilttiä kun kysyit lupaa. Mut juu, niin kauan kun ihmiset ei käytä näitä kaupallisiin tarkoituksiin niin ei mua häiritse :)

    Ja onnea terapiaan!<3 Ansaitset kaikkea hyvää *hali*

  17. kjjo Kirjoittaa:

    Aivan, kaikki ei liity alkoholismiin. Jotkin asiat liittyvät kenen tahansa ihmisenä kamppailemiseen.

  18. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @kjjo: Just näin!

  19. Vili Kirjoittaa:

    Tää osu ja uppos kyllä aika pahasti lähes täysin..! Pikku hiljaa yritetää harjottaa myötätuntoa myös omaa itseänsä kohtaan, hitaasti ja hankalasti, mutta kyl se tästä viel joku päivä…

  20. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Vili: Kyllä, pienia askelia, Viliseni! Mullakin on tän kanssa paljon työstämistä jäljellä, mut juu eiköhän tästä vielä joku päivää.. :D

  21. Mikko Kirjoittaa:

    Mainitsinkin sulle, että tämä on sellainen aihe, johon samaistun aika paljon. Läheisriippuvuisuus sekavine oireineen on minulle tosi voimakasta ja omalla kohdallani siihen ovat vaikuttaneet niin isän alkoholismi, tietynlainen varautuneisuus äitiä kohtaan sekä myös aitojen ja oikeiden ystävien puuttuminen (en enää oikein tiedä keitä voisin pitää ystävinäni). Erityisesti ystävien puuttuminen Kankaanpäässä oli rankkaa, sillä näitä tunteita en ole päässyt kunnolla kokemaan ja tuntuu että tärkeitä kykyjä käsitellä läheisriippuvuisuutta ei ole. Vaikka kaipa oirehtimista muutenkin olisi.

    Viime syksynä alkanut pintaraapaisu psykologilla käymiseen sekä tämän parhaimmista parhaimman blogin löytyminen (<3) ovat tuoneet tätä puolta paremmin tietoisuuteeni ja minulla on tällä hetkellä parempi ymmärrys siitä, mitä läheisriippuvuisuus on ihan konkreettisesti. Kun osaa nimetä olotilansa, on kaikkea helpompi ymmärtää. Samalla olen kuitenkin huomannut joissakin ihmissuhteissani, että nämä tunteet nousevat minulle nyt herkemmin pintaan, varsinkin kun olen viime vuosina löytänyt itselleni uusia läheisiä ihmisiä ja joista on kenties aivan liian nopeasti tullut minulle tärkeitä. Se tuo hylkäämisen tunteen nopeasti ja vahvana pintaan, enkä itse osaa vielä käsitellä sitä kunnolla, mikä on tuottanut särön ainakin yhden ystäväni kanssa.

    Vaan ehkäpä hiljalleen alkaa helpottaa, kun tunnistaa asian. Pois se ei mene pois koskaan, mutta ehkä vielä joskus tunne ei määrittele minua liiaksi.

    Ehkä tästä aiheesta pitäisi ostaa jokin hyvä kirja. Ja ainakin psykoterapiassa, jonka sitten joskus aloitan, läheisriippuvuisuus on varmaankin ykkösongelmakohtani.

    Jee!

  22. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Mikko: Itsellänikin on läheisriippuvuudesta vielä toosi paljon opittavaa, ja ois tosiaan hyvä lukaista joku hyvä aihetta käsittelevä opus (saa vinkata jos semmonen löytyy). Se on kamalaa jos läheisriippuvuus pilaa hyvän ystävyyssuhteen, mä en haluais et se menee siihen :0
    Toivottavasti ymmärryksemme tähän aiheeseen jatkaa kehittymistään~

    <3 Ihanaa et tästä blogista on sulle hyötyy<3

  23. S Kirjoittaa:

    Seraphine kiteytti sen, mitä ajattelin sanoa. Ja kiitos tuosta viimeisestä ruudusta, siitä tuli hyvä mieli.

  24. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @S: Kiitos itsellesi kun luet!<3

  25. marja Kirjoittaa:

    Onnea Tavaallisin sarjakuvablogi- palkinnosta! Se meni aivan ehdottomasti oikeaan osoitteeseen!

  26. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @marja: Oi kiitos! Olin kyl kovin otettu tästä saamastani tunnustuksesta :3

  27. Wille Kirjoittaa:

    Tämä oli ihan kuin mun elämästä. Mäkin aloin tiedostamaan tämän tunne- ja käyttäytymismallin vasta noin vajaa kaksi vuotta sitten. Olen samaa mieltä sun kanssa, että tiedostaminen on se ensimmäijnen askel. Mutta paljon sitä pitemmälle en ole päässyt. Olen koittanut opetella suunnittelemaan elämämääni omista tarpeistani käsin ja vasta siihen suunnitelmaan ottamaan muut ihmiset mukaan. Olen myös yrittänyt opetella tekemään asioita vain itselleni.

    Toinen juttu, mistä olen yrittänyt opetella eroon, on ajatukset juuri ennen nukahtamista. Ennen aina ajattelin juuri ennen nukahtamista joitain ihmisiä. Joko päivän aikana koettuja kivoja juttuja, tulevia suunnitelmia joidenkin kanssa tai huolia joihinkiin ihmissuhteisiin liittyen. Nyt koen, että tämä käytösmalli on läheisriippuvuutta. Nyt iltaisin, jos ajatukset menee siihen suuntaan, niin yritän miettiä vain sitä, mistä itse nautin tänään ja mikä minusta on kivaa huomisessa. Tämä vaikuttaa äkkiseltään narsismilta, kuten piirsitkin, mutta ehkä tämä on sitä tervettä narsisimia…. Olisi kiva tietää, miten ”normaalit” ihmiset ajattelevat….

    Minäkin olen paljossa tuntenut huonoa itsetuntoa ja en juurikaan tapaa ihmisiä siksi, koska ”löytäväthän he paljon parempaa ja mielekiintoisempaa seuraa muista”. Mutta nyt olen yrittänyt muuttaa asenteitani niin, että jos en minä tällaisena kelpaa sinulle, niin kelpaan minä sitten ainakin seuraavalle! (Hieman vaikeasti kirjoitettu, toivottavasti ymmärsit)

    Kiitos sinulle aina niin ajatuksia herättävistä pohdinnoista! Ja värikästä syksyä!

    Wille

    PS. En ole aikoihin sinulle kommentoinut – ja tunnen syyllisyyttä siitä… :-D

  28. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Wille: Tajusin just et mäkin ajattelen hirveesti juttui ennen kun nukahdan (yleensä liittyen perheeseeni; äitiä, isää, veljeä jne.). Ja se on tosi ahdistavaa, joten mun on pakko työntää ne ajatukset sivuun katoamalla pääni sisäisiin fantasiamaailmoihin (jess, eskapismia!.)

    Ja juu, ymmärrän täysin mitä sanot. Miksi uhrata aikaa miellyttääksemme ihmistä, jolle seuramme ei kelpaa? Hei kamoon me ollaan mahtavia tyyppejä! (Pitäis oikeesti ottaa vähän narsistisempi asenne. Mä luulen et kaikkien elämä paranis huomattavasti jos kohtelisimme itseämme kuin tärkeintä ihmistä elämässämme)

    Joskus mietin niitä lukijoita, jotka ennen kommentoi aika usein mut sit niistä ei kuulu enää mitään. Alan sit miettiä et onks ne kyllästyny mun blogiin ja vaan kadonnu jonnekin, haha. Tämmösia hupsuja ajatuksia epävarmuus ja huono itsetunto aiheuttaa :D Älä suotta tunne syyllisyyttä jos et aina kommentoi~

  29. serunekai Kirjoittaa:

    Tää oli kyl ihan ku omaa elämää lukis *o* ittelläki on toi paska tapa et miettii koko ajan et onko mukava vai häiritseekö toista ihmistä. viestitellessäkin on aina tapana kysyä kauhean moneen kertaan toiselta ihmiseltä etten varmasti häiritse. ja anteeksi pyyteleminen on kanssa yks yleinen paha tapa jonka alkuperää en tosiaankaan tiiä. iha joka asiaa pitää pyytää anteeks :’D

  30. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @serunekai: Me olemme tainneet viedä tämän anteeksipyytämisen jalon taidon vähän liian pitkälle, ha :D

  31. Stalkkeri Kirjoittaa:

    Mun suvussa ei ole alkoholisteja, mut mietin ana välillä, et viettääkö mun kaverit aikaa mun kanssa siks, koska ne haluaa olla mun seurassa vai onko niillä jotain parempia kavereita, joilla on jotain muuta menoa ja mä oon vaan joku ”varakaveri”, jonka kanssa hengaillaan silloin, kun muita ei ole. Ja en yleensä pyydä ite kavereitani mihinkään, kun aattelen, että niillä on kuitenkin jotain suunnitelmia niitten parempien kavereiden kanssa.

  32. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Stalkkeri: Musta tuntuu usein et mä oon joillekin oikeesti vaan se ’varakaveri’ jonka kaa hengataan sillon kun ei oo ketään muuta. Mut mä oon tahallani alkanu etääntyä niistä tyypeistä pikkuhiljaa, koska musta tuntuu et ne oli muutenkin sellaisia ihmisiä jotka vaan ottaa ja ottaa ja ottaa muttei ikinä anna mitään takas.

  33. lonq Kirjoittaa:

    Ah, taas loistava postaus.

    Tää blogi on oikeasti niin suurta vertaistukea, tuntuu kuin omia kokemuksia ja ajatuksia käytäisiin aikuisesti ja jäsennellen läpi.

    Keep doing good work!

  34. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @lonq: Kiitos!<33

  35. sieniaivo Kirjoittaa:

    Tosi mielenkiintoinen postaus taas.
    Oon huomannut, että aika usein vertaat itseäsi muihin alkoholistien lapsiin. ”Usein alkoholistien lapset…” – lauseenaloitus on aika tyypillinen sulta.
    Mietin vaan, että ajatteletko useinkin omaa toimintaa muiden ihmisten kautta?” Kun muutkin tämän ryhmän x henkilöt tekevät näin/olevat tälläisiä niin minunkin täytyy olla samanlainen.”

  36. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @sieniaivo: Mielenkiintoinen huomio!

    Tarkoitukeni ei oikeastaan ole verrata itseäni muihin, vaan tää ”Usein alkoholistien lapset…”-aloitus on vähänniinku se kohta jossa tarjoan pientä faktatietoa. En siis keksi näitä juttuja omasta päästä :D Hylätyksi tulemisen pelko ON alkoholistien lapsille tyypillistä (mut ei sitä KAIKILLA oo ja sitä voi olla vaikkei oiskaan alkoholistien lapsi). Enivei, ois pitäny ehkä laittaa vähän lähdekirjallisuutta tueksi tähän.

    Mut ei, en usko että ajattelen omaa toimintaa muiden ihmisten kautta :D

  37. Piia Kirjoittaa:

    Kiitos mahtavasta blogista taas kerran! Tuttua juttua: arvaa ottaako päähän, kun mieleen saattaa palautua joku moka kymmenen vuoden takaa pyörimään. Sellaisen avun olen vatvomiseen löytänyt, että teen mielikuvaharjoituksen, jossa pakkaan vatvottavan asian laatikkoon, ja päätän, milloin aiheeseen palataan. Auttaa vaikkapa nukahtamisessa. :) Ihmisten kanssa sentään olen oppinut iän myötä olemaan. Yleensä ihmiset ovat kiinnostuneita itsestään, joten kannattaa kysyä heidän elämästään. Siitä saakin jutun alkuun. :)

  38. KuningatarAlkoholi Kirjoittaa:

    @Piia: Tuo on aika hyvä :D Itse teen joskus sen klassisen jossa kuvittelen kirjoittavani häiritsevän asian paperille ja sit poltan sen. Ärsyttävää, että pitää vatvoa sellaisia asioita, jotka ei ees millään tavalla vaikuta omaan nykyhetkeen (tyyliin just tollaset 10v sitten tapahtuneet jutut haha)

    Oot muuten aivan oikeassa siinä, että suurin osa ihmisistä tykkää puhua itsestään. Mä yleensä sit kyselen ihmisiltä kaikenlaista kun en itse keksi muuta jutustelun aihetta :)

    Kiitos kun luet!<3

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus



Heipparallaa! Täällä asustaa parikymppinen opiskelijapoloinen. Blogini sisältää pääosin terapeuttista taiteilua. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen~ kuningatar.alkoholi@gmail.com

Arkisto

Kategoriat

Linkit

syyskuu 2014
ma ti ke to pe la su
« elo   loka »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930